Helppo ja hyvä teko

Naisilla hiusten leikkuu lyhyeksi on ollut muodissa jo pitkään. Hiljakkoin myös siilitukka oli muotia. Moni ei tule ajatelleeksi, että leikatun tukan voi lahjoittaa sitä tarvitsevalle. Saajalleen se on suuri apu ja ilo. Ja lahjoittajalle kaiken lisäksi helppoa.

Jyväskylässä on kampaamoja, joista tukka lähetetään suoraan Little Princess Trust- säätiölle, se tekee peruukkeja syövän tai muun vakavan sairauden takia hiuksensa menettäneille lapsille. Joitakin kriteereitä hiusten laadulle ja pituudelle toki on mutta tässä on keino tehdä hyvää – ja miksi heittää hyvää tukkaa pois?

Jokaisen kannattaa miettiä, voisiko ehkä luovuttaa verta, lähettää hiuksensa tai tehdä jotain muuta hyvää. Pieneltä tuntuva teko voi vaikuttaa suuresti toisen ihmisen elämään. Koskaan ei voi tietää, milloin sairastuminen tai avuntarve sattuu omalle kohdalle. Muistetaan siis läheisiä arjen teoissa!

 

Janna Salminen

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Europarlamentaarikko Henna Virkkusen kolumni: Saksalta odotetaan johtajuutta

Miksi kaikkea todellakin vastustetaan?

Lyhyet

Kansanedustaja Anne Kalmarin kolumni: Talous on hyvinvointimme kivijalka

Vastoin yleistä mielipidettä

Sodille on vanhoja ja myös uusia syitä

Lyhyet

Julkiset palvelut tärkeitä

Lämmin kiitos kaikille varhaiskasvattajille

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.