Hoivapalveluja vain kauniille ja rohkeille?

Jyväskylässä pidettiin tiistaina sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneselvityksen loppuseminaari, jossa korostui asiakaslähtöisyyden ja osallisuuden kehittäminen sekä hallintorakenteiden monimutkaisuus ja sen myötä kustannustehottomuus. Hienoa, että näitä asioita havainnoidaan, ehkäpä siis toivoa on asioiden järkevöittämisestä ja resurssien suuntaamisesta hallinnosta asiakkaan tarpeisiin vastaamiseen. Täältä ruohonjuuritasoltakin katsottaessa toivoa siis vielä on.

Mietityttämään jäi apulaiskaupunginjohtajan Arto Lepistön puheenvuoro, jossa korostui yksilön omavastuu. Itselleni jäi kuva, että Lepistön ajatuksena on, että terveyden- ja sosiaalihuoltoa tulee rajoittaa, jos ihminen ei itse kykene oikeisiin valintoihin. Pelottava ajatus on, että yhteiskunta olisi suunnattu ainoastaan kauniille, rohkeille, laihoille, terveille ja rikkaille kansalaisille.

Lepistö toi esiin mm. seuraavia asiakasryhmiä: tupakoitsijat, ylipainoiset, päihteiden käyttäjät sekä hajonneet perheet. Perusturvan menoista 25 prosenttia syntyy mm. diabeteksen ja alkoholihaittojen hoidosta. Jos tällaista karsintaa todellakin alettaisiin toteuttaa, niin itse lisäisin siihen vielä urheiluvammat sekä auringon otosta syntyvät vammat - perustuvathan nekin ihmisen omaan valintaan. Mitkä olisivat sitten nk. sallittuja sairauksia tai vammoja julkisessa terveydenhuollossa? Siinäpä seminaarille aihetta.

Jotta päästäisiin kauniiden ja rohkeiden yhteiskuntaan, niin ilmeisesti olisi aloitettava abortoinnin pakkokeinoista: jos et kykene elämään normien mukaan, niin onko järkeä lisääntyä? Aborttipakko vaan mm. päihteiden väärinkäyttäjille, lihaville, toimeentulotukiasiakkaille sekä tupakoitsijoille. Ja ensihoitoa voinee myös karsia roimalla tavalla - ei liene syytä elvyttää henkilöitä, jotka eivät kykene elämään itsenäistä elämää. Niin saavutettaneen ihanneyhteiskunta pitkällä aikavälillä.

Olen työskennellyt monenlaisissa sosiaalialan töissä, monenlaisten asiakkaiden parissa. Eettistä pohdintaa oikeudesta elää olen joutunut myös käymään ja käyn sitä kaiken aikaa. Mikä on ihmisen ja yhteiskunnan tehtävä? Jotenkin juuri työni kautta olen asettanut ajatukseni tasolle, että yhteiskunta on kansalaisia varten ei päinvastoin. Yhteiskunnan rikkaus on erilaisuus. Kellä on oikeus edes määrittää normaalius?

Vierailin 80-vuotiaan tuttavani luona vast'ikään. Talvet hän asuu Espanjassa ja kesät Suomessa parakissa metsän keskellä, vailla mukavuuksia. Miettimään jäin normaaliutta myös tässä. Olisikohan tuttavani vielä hengissä, jos asuisi steriilissä vanhainkodissa tai palveluasunnossa. Nyt hän istuskeli päivän pihalla tuolissaan ja ottipa muutaman oluenkin siinä vierailuni aikana. Kotimatkalla sanoin aviomiehelleni, siinä oli onnellinen ihminen, elää juuri niin kuin tahtoo, ei niin kuin virkamies tahtoo.

MINNA HEIMONEN sosionomi Laukaa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Itsenäisyys ja sen keskeiset kriteerit

Aalto-puisto yhdistäisi luonnon ja kulttuurin

City-sähköauto ja Keski-Suomen olot

Lyhyet

Lyhyet

Paremmin sujuvaa Linkki-VIP-palvelua

Haloo hallitus ja eduskunta! Tarvitsette kunnon terapeuttia!

Migri ja ihmisyys

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.