Huippulukujen pimeä puoli?

Jyväskylän yliopiston johto ilmaisi muutama viikko sitten tyytyväisyyttään yliopiston kautta aikain parhaasta tuloksesta, jota määriteltiin lähinnä valmistuneiden määrällä (Keskisuomalainen 13.3.). Uutisoinnissa iloittiin myös, kuinka kansainvälisiä maisteriohjelmia on enemmän kuin millään muulla yliopistolla ja miten tekeillä oleva allianssiyliopisto on suurin rakenteellisen kehittämisen hanke.

Vaikka nyt ei käytetty maisterituotannon käsitettä kuten viime vuonna, tuottamiselta yliopistoretoriikka vaikuttaa. Yliopistot ovat sairastuneet lukufetisismiin. Tärkeintä ovat suuret luvut. Mutta entä sisältö? Valmistuneiden tai edes yliopistolla rakastettujen tutkimusjulkaisujen määrät eivät täysin kerro, toteuttavatko yliopistot perustehtäväänsä, vaikka näillä perusteilla jaetaan iso osa rahoituksesta.

Yliopistolain mukaan yliopistojen tehtävänä on vapaan tutkimuksen ja sivistyksen edistämisen sekä ylimmän opetuksen antamisen lisäksi kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Mutta missä tarkastellaan, millaisia ihmisiä yliopistoilta kasvaa? Yliopisto ei tästä tiedota, eivätkä sitä laatujärjestelmätkään taida mitata.

Yliopistolla on viimeaikaisen korkeakoulupolitiikan seurauksena luotu laatujärjestelmiä toiminnan tarkkailuun ja kehittämiseen. Arviointi on tarpeellista, mutta mitataanko oikeita asioita? Mittarit ovat lähinnä määrällisiä. Niistä ei selviä, ovatko yliopistoilta valmistuvat kriittisin ajattelu- ja toimintavalmiuksin varustettuja tasapainoisia kansalaisia.

Jotta kävisi ilmi, valmistuuko yliopistosta muutakin kuin lukuja, pitäisi mitata valmistuneiden kokemuksia opiskelusta ja saamistaan valmiuksista. Ollaanko koulutukseen tyytyväisiä? Vastasiko se odotuksia? Moniko kokee pitävänsä yllä kuplaa tutkintonsa arvosta, vaikka on pettynyt sisältöihin? Onko yliopistoaika kehittänyt kansalaisvalmiuksia? Oliko opiskelijalla aikaa ajatella ja vaadittiinko ajattelua? Vai pikavalmistuiko opiskelija pintaoppimisella, kun ylityöllistetty tentaattori ei paljoa vaatinut?

Jyväskylän yliopisto iloitsi suuresta hakijamäärästään. Mutta voiko yliopisto säilyä houkuttelevana, jos se tarjoaa nopeita tutkintoja liukuhihnalta? Jos voi, eikö se ole ainakin yliopiston idean ja lakisääteisen perustehtävän vastaista? Jos yliopisto elää määristä ja mielikuvamarkkinoinnista, voidaan unohtaa sivistys ja aktiivinen akateeminen kansalaisuus.

Jos yliopistot eivät vielä olekaan pahasti kierossa, yliopistoretoriikka ja -politiikka ovat. Kun numerofetisismi järsii hitaasti yliopiston ideaa, ehkä jotain pitäisi tehdä. Kun yliopistovaltaajilla ilmeisesti oli myös muita motiiveja kuin sotkeminen ja kalja, olisi Volasenkin (Keskisuomalainen 5.4.) ehdottama keskustelu yliopistojen autonomiasta ja opiskelija-aktiivisuudesta paikallaan.

JARMO LYHTY KM, fil.yo., opettaja vanha ylioppilaskunta-aktiivi Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Helppo ja hyvä teko

Hallituskolmikon tarjoamat vastaukset eivät vakuuta

Ystävien merkitys

Mikä kuntapäättäjiä oikein vaivaa?

Lyhyet 15.7.

Lyhyet 15.7.

Hyönteiskato voi iskeä ihmiskuntaan todella nopeasti

Rakkaan läheisen lähtö on aina iso muutos

Syrjäytyminen juurihoitoon

Lyhyet 14.7.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.