Idän ja lännen kulttuurien rajamailla

Olen tunnetusti sotilasliitto Naton vastustaja. Provosoimalla rintamia tänne itäisen ja läntisen kulttuurin rajamaille ei synny mitään hyvää. Paras on elää omaa elämää täällä Pohjan perillä sen perinnön mukaan, minkä kulttuuriset rintamat ovat tänne jälkeensä jättäneet. Ensin elettiin Ruotsin vallan alaisena vieraisiin sotiin osallistuen ja sen jälkeen vuosisata Venäjän valtapiirissä autonomiaa harjoitellen.

Suomi on kulkenut kansakuntien sulatusuunien viertä katsellen vuorotellen itään ja länteen, mutta ylläpitäen omaa vapauttaan joskus kohtuuttomiksi kohonneiden kustannusten saattelemina. Usko tuli lännestä, ja uskontokulttuurin siemen, vaalittavaksi näihin päiviin saakka, jolloin uskonnon vaikutus identiteettimme rakennuspuuna heikkenee maallistumisen myötä.

Minulle on maailmalla sanottu, että Suomi on kansakuntana vahva ja että maata asuttaa itsestään tietoinen kansa. Ajatus lienee kohteliaisuudella höystetty, mutta sanojan aseman huomioiden on luotettava puhujan tarkoitusperiin. Jostakin syntyy luottamus siihen, että olemme kansakuntana monessa esimerkiksi käypä.

Koulutus, osaaminen ja maailmalle monimuotoisena levinnyt kulttuurimme tunnetaan siellä, missä yleensä meistä jotain tiedetään. Itsenäisyydestä käydyt sodat ovat myös niitä aineksia, joille annetaan sankaruuden sädekehä, kun olemme karhun naapurissa selvinneet näinkin hyvin. Mutta tähänkin vaikuttaa idän ja lännen kulttuurien kohtaaminen ja toisen tapojen ja tavoitteiden ymmärtäminen.

Tässä mielessä tuntui pahalta pääministeri Vladimir Putinin äksyily ja ukaasit täällä käydessään. Natolla ei tätäkään toispuoleisuutta hoideta, mutta todettua tuli taas idän isovellimäiset otteet ja asenteet. Lapsikaappausasiassa tuli lunta tupaan, kaasuputken miinauhat saivat vinon hymyn eikä tutuista metsävero- ja logistiikkaongelmista päästy eteenpäin.

Tällainen asioiden esilläpito ja jahkaaminen ovat osa idän kulttuuria, mutta onko sen eteen aina polvistuttava ja hyväksyttävä hyminällä mitä isoisäntä sanoo? Varpailla olo entisen Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän kainalossa on joskus mennyt liiankin pitkälle ja Suomi on lähtenyt vetämään vieraita vankkureita. Lieneekö kaasuputken kohdalla käymässä juuri näin?

Lapsikaappausasiassa korostui Putinin ylimielisyys diplomaatille kohdistetussa ohjeessa ryhtyä kirkon palvelukseen, kun inhimillisyyden annettiin voittaa diplomaattinen viileys ja hankaloitettiin maiden välisiä suhteita sekä tuotettiin ongelmia miljoonille. Tällaiset karkeudet eivät kuulu hyvään tapaan - ellei sitten haluta käyttää isännän oikeuksia ja ääntä.

LARS-OLOF FREDRIKSSON Äänekoski

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Mykkäsen malli lisäisi kivihiilen käyttöä

Varpushaukka Keuruun Haapamäellä. Kuva: Marja Mallat

Naaraskorento munii veteen. Kuva: Jukka Luoma

Neitoperhonen. Kuva: Pirjo Ala-Hynnilä

Lukijan kuvatRautapyörä. Kuva: Jorma Soininen

Talousjärjestelmä luo pahoinvointia

LyhyetVenäjällä historiaa vääristellään, oppositiota tukahdutetaan väkivaltaisesti ja korruptio rehottaa. Ei läpimätää voi korjata.

Lyhyet

Kiristäjät liikkeellä

Poliittisen poliisin paluu

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.