Ihmisten pitäisi ottaa avarampi asenne

Tammikuun 7. päivänä 2015 satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen, Pariisiin, tehtiin terrori-isku. Lehti oli julkaissut numerossaan pilakuvan profeetta Muhammadista. Iskun aikana konetuliasein varustautuneet miehet tappoivat 12 ihmistä. He vannoivat uskollisuutta al-Qaidalle.

27. helmikuuta Boris Nemtsov ammuttiin Bolšoi Moskvoretskin sillalla, kotinsa lähellä. Hän oli presidentti Vladimir Putinin suurimpia kritisoijia.

Esimerkkejä tällaisista tapauksista on lukuisia, mutta yleensä niitä kaikkia yhdistää ainakin yksi asia. Se, joka oli eri mieltä tai teki jotain eri lailla, tapettiin.

Tuntuu siltä, että melkein joka päivä tullessani kotiin ja avatessani sanomalehden tai TV:n, julki on tullut taas uusi uhkaavalta kuulostava uutinen. Lehden etusivulla lukee, että joku kidnapattiin tai murhattiin tai jonnekin pudotettiin pommi.

Sananvapauden pitäisi olla perusasia. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa sanotaan: ”Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.”

Sama todetaan myös Suomen sekä monen muun maan perustuslaissa. Sananvapaus ei silti toteudu kaikkialla. Miksi? Onko ihminen niin itsekäs, että mitätöi omat virheensä mutta vainoaa silti eri kannalla olevia? Mikä nyky-yhteiskuntaa vaivaa? Mikseivät ihmiset voi vain hyväksyä eriävät mielipiteet yhtä arvokkaina kuin omansa?

Kävin Pariisissa kesällä 2014, puoli vuotta ennen iskua. Ilmapiiri oli rauhallinen, mikään ei viestinyt tulevasta.

Tällä hetkellä Ranskan terrorismiuhka on vakava. Pariisiin lähtevien suomalaisten suositellaan tehtävän matkustusilmoitus siltä varalta, että valtio joutuisi haravoimaan Ranskassa olevia suomalaisia katastrofin sattuessa.

Tilanne huolestuttaa, sillä mistä voimme olla varmoja, ettei sama tapahdu Suomessakin? Pitääkö meidän pelätä, että joku tulee ja päästää sinut päiviltä, koska olet kristitty, ateisti tai juutalainen? Tai koska olet joskus tehnyt jotain, mikä saattaisi loukata jotakuta toista? Asia suututtaa minua, koska en näe kellään mitään oikeutta halventaa toisen ihmisoikeuksia.

Koko sananvapaus-asia saa miettimään tasa-arvoa eri ihmisryhmien välillä ja sitä, miten ihminen kohtaa erilaisuuden. Oikeistolaiset eivät ole vasemmistolaisia parempia ihmisiä tai H-kirjaimella alkavan nimen omistajat N-kirjaimella alkavia älyllisesti edistyneempiä.

Siltikin, kun yksittäinen ihminen tai ihmisjoukko on jatkuvasti julkisuudessa, pitäisi heidän pystyä sietämään kritiikkiä. Kuitenkin nämä asiat joista nousee meteli, ovat niin pieniä.

Eurooppaa ravistellut pakolaiskriisikin on pohjimmiltaan sarjassamme Charlie Hebdo tai WTC:n iskut vuonna 2001. Joku ei kestänyt jonkun toisen erilaisuutta tai erilaisia ajatuksia.

Lähi-Idästä pakenee koko ajan ihmisiä Eurooppaan, koska he eivät enää pysty elämään omassa maassaan sodan ja Isisin takia. Heidän maissaan ihmisiä tapetaan, jos he eivät osoita Isis-mielistä asennetta.

Maailmamme päättäjät ovat tärkeitä ihmisiä ja heidän pitäisi näyttää suvaitsevaa ja avarakatseista esimerkkiä tehdessään päätöksiä. Heidän pitäisi edustaa jokaista ihmisryhmää parhaansa mukaan ja esittää myös empaattinen kulma mielipiteissään.

Ihmisten pitäisi ottaa positiivisempi ja avarampi asenne. Kansainvälisyyttä ja erilaisuutta pitäisi korostaa ja opettaa jo lapsuudessa, ihmisiä pitäisi tutustuttaa erilaisiin ajatusmaailmoihin ja elämäntapoihin. Konflikteissa pitäisi neuvotella ja pyrkiä päätökseen, joka on kaikille edullinen.

Ihmisten pitäisi saada uskoa vapaasti. Heillä saa ja pitää olla omia mielipiteitä.

Ihmiset tarvitsevat ihmisoikeuksia.

Maailma on millainen on, mutta toivon, että ihmiset oppisivat ymmärtämään toisiaan.

Lotta Liljavirta

Normaalikoulu 8d

Jyväskylä

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Tarvitsemme EU:ta

Kansankirkon leipä on mautonta

Lyhyet 22.5.

Lyhyet 22.5.

Maisemamme on nyt pelkkä muisto

Koulutusjärjestelmästä opintojärjestelmään

Lyhyet 20.5.

Lapset on syytä hankkia ajoissa

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.