Intohimoa urheiluun

Suomalaisessa huippu-urheilussa puhaltavat uudet kehityksen tuulet, mikäli Jukka Pekkalan vetämän muutostyöryhmän hahmotelmiin on uskominen. Onnea yritykselle, vilpittömästi. Tosiasia silti on, että edessä on todella kivinen ja pitkä tie, mikäli Suomi aikoo lähivuosina kohota vakavasti otettavaksi, kansainväliset mitat täyttäväksi urheilun mahtivaltioksi.

Hiihtäjä Matti Heikkisen hieno maailmanmestaruus vain korostaa sitä, että huippu-urheilumaa Team Finland ei ole ollut aikoihin. Vielä surullisemmaksi asian tekee tieto siitä, että suurin osa liikunnan kanssa tekemisissä olevista ei enää edes hahmota, mikä on aitoa maksimiurheilua. Yksittäisiä lajeja ja fanaatikkoja toki löytyy, ja myös niitä kovia urheilumuotoja, joita ei edes kunnolla noteerata, kuten body fitness ja budolajit, mutta nekään ei pelasta nykyistä kehnohkoa kokonaiskuvaa.

Lisäksi vaatimustaso on laimentunut kautta linjan, jopa urheilua seuraavilla. Ennen meillä arvostettiin vain todella kovia kansainvälisen luokan tuloksia, jotka olivat hieno mittari menestykselle. Nyt riittää uutisointiin jonkun tittelin voitto jossain marginaalilajien marginaalilajissa, jossa kaikilla kriteereillä mitaten on vielä luvattoman heikko taso.

Meidät on monella tapaa aivopesty luulemaan - kiitos osittain median - että jokin 82 metrin keihästulos tai hätäinen syöttöpiste jossakin NHL:n merkityksettömässä runkosarjan ottelussa on huippu-urheilua, että 34. sija Amerikan golf-kiertueella tai Kimi Räikkösen kolmossija kilometrin mittaisella erikoiskokeella väljähtyneessä rallin MM-sarjassa on uutisoitava ylistyssanoin.

Miksi emme pärjää urheilumuodoissa, joissa on pitkät perinteet ja korkea vaatimustaso? Missä ovat tähtemme painonnostossa, voimistelun 6-ottelussa, pöytätenniksessä sekä melkein kaikissa yleisurheilulajeissa?

Joukkueurheilijamme kyllä menestyvät pienissä lajeissa kuten jääkiekossa ja -pallossa, salibandyssa tai ringettessä, mutta esimerkiksi jalka-, käsi- ja koripallossa eli valtavasti harrastajia keräävissä ja laajalle levinneissä lajeissa on ollut tukkoista. Valonpilkahdukset ovat olleet lähinnä yksittäisten pelaajien onnistumisia, sillä pääsy edes näiden aatelislajien arvokisoihin on ollut ja on enemmän kuin kaukana.

Huippu-urheilun muutostyöryhmä kokoonpanoineen ja ylevine tavoitteineen kuulostaa paperilla hienolta. Mutta kaikki puheet, puitteet ja järjestelmät ovat voimattomia, jos itse tuloksien tekijöillä - urheilijoilla - ei ole todellista halua ja paloa päästä huipulle. Kaikki keskustelut strategian muutoksista, psyykkisen valmennuksen lisäämisestä yms. ovat silloin vain ajan ja rahan hukkaa.

Löytyykö Suomesta esimerkiksi yleisurheiluun tarpeeksi lahjakkaita, masokistiseen ja pitkäjännitteiseen harjoitteluun sitoutuvia taistelijoita, joilla on palava halu uusiin maailmanennätyksiin omassa lajissaan? Sellainen on luonnollisesti 10 000 kertaa vaikeampi saavutus kuin eukonkannon tai kusiaispesässä istumisen maailmanmestaruus.

HEIKKI JÄRVELIN Toivakka

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Mökki vanhenee, mutta vero nousee

Nettiostaminen on helppoa, mutta valppaana pitää olla

Koronakriisistä noustaan kestävällä elvytyksellä

Tuuli- voimalasta ei kerrottu

Outoja teesejä Muuramen päätöksenteosta

Lyhyet

Lyhyet

Mielipidekirjoitus: Muuramen kuntapolitiikka muutoksessa

Keski-Suomi liikkeelle

Sanomasi oli löysää, Wallinheimo!

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.