Isoa asiaa pienistä koululaisista

Olemme onnellisessa asemassa Saarijärvellä kasvattaessamme lapsiamme maalla ja kyläkouluissa. Moni kaupunkilaisperhe tähtää samaan onnellisuuteen etsiessään asuinpaikkaa maaseudulta. Koulun läheisyys on silloin yksi avainasia. Joillekin se on jopa ollut ratkaiseva tekijä omaa "pesäpaikkaa" valittaessa. Tämä tulisi ehdottomasti ottaa huomioon kaupungin päätöksenteossa. Tarjonta kuuluisi asettaa kysynnän mukaan ja päätösten pitäisi edesauttaa halukkuutta muuttaa Saarijärvelle. Jyväskylän läheisyys ei yksin riitä valttikortiksi.

Vastaako sitten kyläkoulujen alasajo kaupunkilaisvanhempien, saati meidän maalla jo asuvien, käsitystä lapsen hyvän elämän ympäristöstä? Saarijärveläisille vanhemmille tulisi taata jatkossakin mahdollisuus valita lastensa koulupaikka kyläkoulujen ja keskustan koulun välillä. Molempia kouluja tarvitaan ja kumpikaan ei sulje toistaan pois. Jos Saarijärvelle jää vain suunnitellut kolmeopettajaiset kyläkoulut, se vaikeuttaa tätä valintamahdollisuutta joissain tapauksissa ratkaisevasti.

Kylien vetovoimaisuus on toisaalta kuitenkin huomattu ja tonttien kaavoitus viidelle kylälle valmistuu hyvää vauhtia. Mutta miten tonttien myynti onnistuu, jos samaan aikaan ollaan lopettamassa peruspalveluita? Kaavoitus on ollut hyvä ja ilahduttava osoitus kaupungin panostuksesta kyläkunnille, mutta valitettavasti tunnelma on varsin latistunut palvelustrategian esittelyn jälkeen. Toisella kädellä annetaan ja toisella otetaan.

Kun kyläkoulujen lakkauttaminen on yltynyt buumiksi asti koko kotimaassa, niin nyt olisi meillä näytön paikka erottua joukosta ja brändäytyä rohkeasti maaseutuaan ja juuriaan kunnioittavaksi kaupungiksi! Valtavirran mukana meneminen voi olla jopa haitaksi pitkässä juoksussa. Palvelut saadaan varmasti järjestettyä kyläkunnille keskittämällä muitakin palveluja koulun yhteyteen ja ottamalla muut toimijat mukaan toteutukseen. Peräänkuulutan paikallista ja kuuluisaa Paavon sisua, tahtoa ja ennen kaikkea maalaisjärkeä.

KIRSI MÄKELÄ Saarijärvi, Kolkanlahti

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Rinteen pikavippibudjetti kurittaa ahkeraa keskiluokkaa

Hyvinvoivat vanhemmat ovat hyvinvoivien lapsien voimavara

Tuntuu hyvältä, kun voi parantaa ihmisten arkea

Oikeaa isänmaallisuutta globaalissa maailmassa

Lyhyet

Lyhyet

Kesätyöseteli kaikille päättöluokkalaisille!

Ennätyksiä ilman lapinlisää

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.