Itsenäisyys on arvokas asia

Silloin tällöin (esimerkiksi Reino Welling Ksml 29.10.) tuodaan julki epäilyksiä Suomen itsenäisyydestä. Perustelut ovat moninaisia, liittyvät usein riippuvuuksiin eri yhteisöistä. Joskus asetetaan kyseenalaisiksi jopa itsenäisyyspäivämme arvo ja juhla.

Henkilön itsenäisyyttä voidaan verrata hänen suhteeseensa yhteiskuntaan. Siinä oikeudet ja velvollisuudet säätelevät suhdetta. Kuinka itsenäinen yksilö lopulta on?

Valtion itsenäisyyttä voidaan verrata sen suhteeseen kansainvälisiin yhteisöihin ja niiden kanssa tehtyihin sopimuksiin. Onko itsenäisyydellä jokin aste (prosenttimäärä)?

Tosiasia kummankin, henkilön ja valtion osalta on, että yksin ei tässä maailmassa tulla toimeen.

Kaikista velvoitteistaan, riippuvuuksistaan ja oikeuksistaan huolimatta Suomi on itsenäinen valtio. Se kykenee itsenäiseen päätöksentekoon niissä puitteissa, jotka parlamentaarinen järjestelmämme lakeineen mahdollistaa.

Itsenäisten vuosiemme lähestyessä sataa on paikallaan erityisesti itsenäisyyspäivänä muistaa ja arvostaa heitä, jotka jopa kaikkensa uhraten pelastivat Suomen itsenäisyyden ensin vapaussodassa sekä sitten talvisodassa ja jatkosodassa.

Sotiemme veteraanisukupolvi pelasti isänmaamme, rakensi uskomattamalla työllä hyvinvointi-Suomen, minkä jätti upeassa kunnossa kylmän sodan sukupolvelle. Tämä sukupolvi jatkoi perintönsä hoitamista sisäistäen isiensä ja äitiensä historialliset uhraukset sekä teki kovaa työtä maansa tulevaisuuden hyväksi, joskin joukkoon mahtui veteraanien perinnön kieltäjien pieni mutta äänekäs, manipuloitu ”mitäs sinne menitte” -ryhmä.

Nykyinen kriisinhallintasukupolvi nauttii maailman ykkösluokan maan etuuksista edellisten sukupolvien perintönä, usein tietämättä historiallista kehitystä nykytilanteeseen. Syynä on osaltaan opetukseen aikanaan jätetty ideologinen aukko veteraanisukupolven saavutuksista.

Presidentti J.K. Paasikiveen usein vedotaan Venäjän suhteissa. On hyvä muistaa hänen varoituksensa, että vaikka Suomen tulee vaalia hyviä suhteita Venäjään, ei kaupallisia suhteita sen paremmin kuin poliittisiakaan suhteita tule syventää tavalla, joka lisäisi kielteistä riippuvuutta Venäjästä.

Hannu Luotola

Saarijärvi

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Kirja on seikkailu

Vanhus- asiassa tarvitaan ryhtiliike

Kotoutus on hyvällä mallillla

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Tekeekö seksuaalikasvatus nuorista helppoja uhreja?

Tulevaisuuden hoiva

Ei auta pelkkä raha ja mitoitus

Numerot kertovat aina ihmisistä, kokoomus

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.