Jätevesiasetus näyttää taas yhä oudommalta

Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen uusimman (MetsäVesi-hanke) tutkimuksen mukaan metsätalouden vesistöpäästöt ovat noin kaksinkertaiset aiemmin laskettuun verrattuna. Ne jäävät silti yhä maatalouden päästöjä pienemmiksi. Maatalouden osuus on ollut alueesta riippuen 50–74 prosenttia. Uusien mittaustulosten perusteella metsätalouden osuus on 12–14 prosenttia. Metsätalouden vesiensuojelutyöt pitäisi kohdentaa turvemailla tehtäviin toimenpiteisiin.

Jopa kansalaistottelemattomuuden piirteitä saanut suhtautuminen haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyä säätelevään asetukseen saa yhä enemmän ymmärrystä ja yhä enemmän kummastelua lainsäätäjien toimintaa kohtaan.

Vuonna 2003 annettuun ympäristönsuojelulakiin perustuva asetus kumottiin ylimitoituksensa ja kustannusvaikutustensa vuoksi vuonna 2011 ja annettiin uusi tilalle.

Vuonna 2016 hyväksyttiin kohtuullistettu versio edellisestä, joka astui voimaan vuonna 2017. Tiukimmat ohjeet koskettavat rantatonttien kesämökkejä (!). Niiden piti täyttää puhdistusvaatimus 31.10.2019 mennessä.

Maaseudun haja-asutusalueelle kehnosti sopivan kalliin hankkeen pakkosyöttöä ilmeisen väärin perustein on tehty jo yli 15 vuotta. Hyötyjiä ovat olleet lähinnä kalliiden jätevesijärjestelmien kauppaajat.

Onko tietoisesti haluttu siirtää huomio pois todellisista vesistöjen kuormittajista ja saastuttajista: maa- ja metsätalous sekä turpeenkaivu? Haja-asutusalueiden asuntojen vuotuiset päästöt ovat marginaalisia oikeisiin saastuttajiin verrattuna. Olisiko aika taas muuttaa säädöksiä mahdollisia lobbaajia kuulematta?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Itsenäisyys ja sen keskeiset kriteerit

City-sähköauto ja Keski-Suomen olot

Aalto-puisto yhdistäisi luonnon ja kulttuurin

Lyhyet

Lyhyet

Haloo hallitus ja eduskunta! Tarvitsette kunnon terapeuttia!

Paremmin sujuvaa Linkki-VIP-palvelua

Migri ja ihmisyys

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.