Jos laiskuus olisi rikos, istuisit vankilassa

On sairasta, kuinka lapsista ja nuorista aikuisista on tullut niin laiskoja. Nuoret eivät todellakaan liiku tarpeeksi liikunnan tarpeeseen nähden. Nuoret eivät jaksa tehdä oikeaa ruokaa vaan tarttuvat puhelimeen, jolla voi tilata kotiin vaikkapa pizzaa. On tutkittu, että roskaruoka vähentää pitkällä tähtäimellä älykkyysosamäärää.

Miksi ei tehdä kotiruokaa? Koska ei jakseta.

1939 alkoi talvisota, joka loppui rauhansopimukseen maaliskuussa 1940. Talvisodassa sotilaat pärjäsivät kaksi sormea paljaana jopa -50 asteisessa pakkasessa. Kun nykyään on mahdollisuus pukeutua vaikkapa kolmenkymmenen kerroksen vaatetukseen, sitä ei tehdä, vaan hillutaan ulkona vähissä vaatteissa ja valitetaan kuinka kylmä on. Nuorista on tullut laiskoja huolehtimaan itsestään.

Miksi? Koska ei jakseta.

Mitä tulevaisuudellemme käy, kun suurin osa oppilaista ei jaksa lukea kokeisiin, eivät saa hyviä numeroita, eivätkä menesty ja kiusaavat niitä jotka menestyvät, jäävät alipalkkaisiin ammatteihin, joita ne hyvin koulussa pärjänneet eivät ole halunneet itselleen. Luultavasti huonosti menestyvä henkilö päätyy hyvin menestyneen henkilön alaiseksi.

Kaikki tämä, koska ei jakseta.

Oletko ikinä kuullut puusta, joka olisi kasvanut vain puoliksi sen samanikäiseen toveriin nähden, josta on tullut valtava? En minäkään, koska ihminen on ainoa elävä otus, jolla on mahdollisuus tyytyä vähempään.

Nuo puut, ne tekevät niin sanottua työtä maksimaaliseen pisteeseensä saakka. Niin pitäisi ihmisenkin. Mitä jos ottaisimme tänään askeleen kohti reipasta elämää ja elämäntyyliä?

Leila Luhtanen

Jyväskylän Normaalikoulu, 8F

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Pyöriä nuorille vai kuljetusapua vanhuksille?

Lyhyet

Raskaussyrjintää on kunnissa yhä aivan liikaa

Akkujen metallit kaupan

Miksi päättäjiä ei kiinnosta tieteellinen tieto metsistä?

Metsiä älköön hävitettäkö

Kaupunkipyörät ovat osa ketterän kestävää liikkumista

Suomipop, pyörätuolit ja taksien kyydit

Valvonta on yhteistyötä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.