Joukkoliikenne lyhentää etäisyyksiä

Kunnallisten peruspalvelujen etäisyyttä niiden käyttäjistä ei tule mitata kilometreissä vaan matkan tekoon kuluvana aikana. Keskittäminen on toisinaan hyvä ratkaisu palvelujen tehokkuuden parantamiseksi, mutta samalla tulee ottaa huomioon opiskelijoiden, vanhusten, vähävaraisten ja muiden autottomien mahdollisuus käyttää palveluja.

Palvelujen pariin pitää päästä vaivattomasti ja kohtuullisessa ajassa myös julkisilla välineillä. Kello on parempi väline mittaamaan kuntalaisten etäisyyttä palveluista kuin mittanauha.

Julkinen liikenneverkko on jo ennen keskittämistä suunniteltava sellaiseksi, että kunnallisiin palvelupisteisiin on suora linja-autoyhteys taajamista palvelupisteiden aukioloaikoina.

Keskittämisen kustannuksia arvioitaessa on otettava huomioon myös linja-autolinjojen muuttumisen kustannukset.

Kattava julkinen liikenne kellon ympäri on investointi tulevaisuuteen. Yksityisautoilun kallistuessa linja-autosta tulee yhä useamman päivittäinen kulkuväline niin kunnallisten palvelujen kuin työn pariin. Jokaisella kuntalaisella tulisi olla mahdollisuus liikkua päivittäin paikasta toiseen kohtuullisin kustannuksin.

Nyt kuntalaiset ovat yhä enemmän oman auton varassa ja tämä on aidosti ihmisiä eriarvoistava tekijä. Autottoman henkilön mahdollisuus vastaanottaa työtäkin heikkenee, mikäli toimivaa linja-autoyhteyttä ei ole.

Tommi Liinalampi

varapuheenjohtaja

Jyväskylän Vihreät ry

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Lukijan kuva

Älä lopeta sanomasta kauniita

Vanhemmuuden tärkein taito on ymmärtää lasta

Joukkoliikennettä kehitettävä rohkeasti Jyväskylän seudulla

”Ratsastus on helppoa”

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.