Joustavuutta nopeusrajoituksiin

Liikenneministeri Vehviläisen puheet olosuhteiden mukaan muuttuvien nopeusrajoitusten ulottamiseksi pääteille talviajaksi on tulkittu väärin talvinopeusjärjestelmän romuttamiseksi.

Suomi on kieltojen ja rangaistusten maa, ja tässäkin on lähdetty kiihkeästi vastustamaan ehdotusta periaatteellisesti vetoamalla talvirajoitusten säästämiin ihmishenkiin. Perustelu ontuu, sillä suurempi ajonopeushan toteutuisi vain kesäolosuhteita vastaavassa ajokelissä, joita talvikautena on useina päivinä.

Toisaalta uusi järjestelmä mahdollistaisi myös ajonopeuksien pudottamisen kesäaikana huonoissa olosuhteissa. Mitään uuttahan muuttuvissa nopeusrajoituksissa ei ole, järjestelmä on ollut käytössä kauan ja toimii hyvin.

Rahoitus herättää aina suuria tunteita. Usein virheellisesti rinnastetaan maantiet ja terveydenhuolto. Kuitenkaan tieliikenteestä tulevia, tai siihen käytettäviä verorahoja ei ole korvamerkitty, eikä maanteiden korjaamatta jättäminen, tai kuten tässä tapauksessa, nopeusrajoitusjärjestelmän ajanmukaistaminen vaikuta lakkautusuhan alla olevien terveyskeskusten elinkaareen.

HARRI KARMALA Jyväskylä, Säynätsalo

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.