Joutsan uusi rakennusnäky liian suureellinen ja kallis

Joutsassa rakennetaan suurta liikekeskusta. Sen kanssa rinnan tehdään kunnan juhlavuoden elinkaari-elämyspuistoa.

Jättitontti ja Perttulanoja on myllätty, putkitettu ja täytetty.

Työt oli vaikea arvioida ennakkoon, eivätkä rahat riittäneet.

Minulle on jäänyt käsitys, ettei kukaan riittävästi hallinnut asiaa eikä kantanut talousvastuuta.

Joutsan seurakunta aikoo rakentaa uuden seurakuntakodin tai uudisosan. Näin tehdään, vaikka seurakunnan talous kiristyy ja jäsenmäärä laskee.

Seurakunnan ohjelmat ja niihin osallistujat ovat jatkuvasti vähenneet. Se ei puolla uusia tiloja. Jäsenistön mielestä riittää, kun nykyisen rakennuksen keskeiset osat, muun muassa keittiö saneerataan.

Olen seurannut kiinnostuneena rakennushankkeiden etenemistä. Kiitos niistä. Uusia tarvitaan ja toivotaan.

Mielestäni kuitenkin Joutsan uuden kokonaisprojektin näky ja visio on liian suureellinen ja kallis.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet 24.5.

Lyhyet 24.5.

Pidetään seurakunnassa syli avoimena partiolaisille

Päihteiden myynnin ikärajoja on valvottava

Haittaan liittyy uhka

Muutto ja muutos

Seurakunta ja tilakiistat

Lyhyet 23.5.

Lyhyet 23.5.

Kuntien verkkoyhtiön tervehdyttämisen haasteet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.