Jyväskylän Kirkkopuiston tuhoaja ilmoittautui

Kaupunginjohtaja Timo Koivisto keskittyi (KSML 2.10.) Kirkkopuiston tuhoamista perustellessaan vuoden 2009 asemakaavasta tehtyyn valitukseen.

Kaupunginjohtaja jätti tietoisesti kertomatta, että valituksessa oli mukana myös kunnioitettu, edesmennyt kaupunkineuvos Jaakko Lovén. Hänen aikanaan ei tällaisesta tuhoamisesta tarvinnut edes keskustella. Hän oli kulttuuripersoona, joka osasi kehittää kaupunkia tuhoamatta sitä.

Alvar Aallon suunnittelema kaupunginteatteri rakennettiin hänen aikanaan ja nyt sen seinän viereen halutaan tehdä karmea suuaukko ja huoltotunneli Valtiontalon kulmaan. Tämä kuvaa eroa kaupungin johtamisessa.

Valituksista kirjoittaessaan Timo Koivisto unohti myös tietoisesti, että hänen johdollaan kaupunki valitti korkeimpaan hallito-oikeuteen tekemästäni valituksesta Valtiontalon kaupasta ja hävisi. Oli kysymys samasta kokonaisuudesta.

Timo Koivisto nimitti pysäköintilaitoksen rakentamista Kirkkopuiston kunnostuksen viimeiseksi vaiheeksi. Se on todella viimeinen, mutta aivan muussa merkityksessä. Kun se asfalttirakennelmilla tuhotaan, ei siinä ole enää korjattavaa.

Kaupunginjohtaja totesi myös, että pysäköintilaitoksen rakentaminen Kirkkopuistoon on ”välttämätön hanke Jyväskylän kaupungin keskustan elinvoimalle”.

Jyväskylän keskustassa on jo nyt kaupungin omien tutkimusten perusteella liikaa maanalaisia pysäköintipaikkoja. Se on asiantuntijoiden suulla tässä lehdessä todistettu.

Samaan aikaan on tyhjiä näyteikkunoita ja taustatiloja. Ne eivät ole tyhjentyneet Kirkkopuiston takia, eivätkä ne täyty pysäköintilaitoksen rakentamisella.

Keskusta tarvitsee kulttuuri-, ym. toimintaa ja maksuttomia pysäköintipaikkoja kaduilla. Pysäköintilaitoksen rakentamisella ne eivät lisäänny.

Olemme tehneet kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle rakentavassa mielessä aloitteen pysäköintilaitoksen rakentamisesta Hannikaisenkadulle jo 18.5.2018.

Sitä ei ole jaettu päättäjille vieläkään, viisi kuukautta myöhemmin. Syy on täysin selvä: Kaupunginjohtajan johdolla se on laitettu mappiin odottamaan pysäköintilaitoksen rakentamsta Kirkkopuistoon.

Tällaista on tämän päivän avoimuus Jyväskylässä.

Jos kaupunkilaisten suuren enemmistön vastustuksesta huolimatta pysäköintilaitos Kirkkopuistoon rakennetaan, ehdotan, että ensimmäisen lehmuksen kaataa kaupunginjohtaja Timo Koivisto. Hänen muistomerkkinsähän se tulee olemaan.

Ja peruskiven muuraustilaisuudessa lieriöön kirjoitetaan: ”Tämä laitos rakennettiin Timo Koiviston ollessa Jyväskylän kaupunginjohtajana ja vihreät kaupunginvaltuuston suurin puolue”.

Ahti Vielma

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Ratkaisut ovat jäsenmaiden käsissä

Lyhyet

Lyhyet

Kehitystyötä ei ole vara hukata

Oppimateriaalien hankintaan yhdenvertaisia ratkaisuja

Kivihiili kiellettiin jo

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Jäämerenrata voisi jopa toteutua

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.