Jyväskylän päättäjät – järkeä rahankäyttöön!

Jyväskylän kaupungin täytyisi ottaa järki käteen rahankäytössään. Nyt tarvitaan ennen kaikkea vastuullisia päätöksiä sekä oikeanlaista kohdentamista taloutemme vakaannuttamiseksi. Kunnalliset peruspalvelut tulisi nyt asettaa ykkösprioriteetiksi yhä huononevassa taloustilanteessa.

Paviljonki sekä kaupunginteatteri ovat palvelleet konserttikansaa tähän asti, ne pärjänevät vielä seuraaviin kunnallisvaaleihin. Nyt ei ole tarvetta rakentaa miljoonien konserttitaloa. Rahat tulisi kohdentaa sisäilmaongelmaisiin rakennuksiin. Loput mahdollisesti jäävät varat voitaisiin sijoittaa viheralueiden sekä teiden kunnostamiseen.

Lutakon alikulkusilta olisi voitu siirtää tulevalle valtuustokaudelle ja näillä miljoonilla välttää sosiaali- ja terveyspalveluiden miljoonaleikkaukset.

Toki kaupungissamme on tehty myös positiivisia rakennushankkeita, kuten Kyllön terveysaseman uudistaminen ja Huhtaharjun koulun tilalle rakennettava uusi yhtenäiskoulu.

Täytyy kuitenkin muistaa Kyllön palvelevan vain rajattua määrää kuntalaisista perusterveydenhuollossa, vaikka nykyisin kuntalaisilla onkin mahdollisuus valita itse asiointiterveysasemansa ja Kyllöön on kohdennettu suurin osa kaupungin julkisen erikoispuolen perustoimenpiteistä.

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) on todennut jopa noin 25 prosentin sosiaali- ja terveydenhuollon 8000 rakennuksesta kaipaavan välitöntä korjausta.

Esimerkiksi Keskustan terveysasema Tapionkadulla kärsii mittavista sisäilma- ja mikrobiongelmista. Se onkin yksi näistä ministeri Huovisen mainitsemista välittömän korjaustarpeen rakennuksista.

Sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdennetut noin 10 miljoonan leikkaukset aiheuttivat kuitenkin peruskorjauksen lykkäämisen hamaan tulevaisuuteen. Alikulkusiltaan menneet miljoonat olisi voitu kohdistaa esimerkiksi kyseiseen terveysasemaan.

Keskustan terveysasema näyttelee siltäkin osin tärkeää roolia. Muun muassa palvelutalo on sijoitettu terveysaseman välittömään läheisyyteen.

Valtiovarainministeriön lisäbudjetissa esitetään 35 miljoonaa kohdistettavaksi sisäilmarakennuksien korjaamiseen. Se on kuitenkin vain murto-osa sosiaali- ja terveysministeriön aiemmin budjettiesityksessään esittämästä 100 miljoonasta.

Tämä tarkoittanee väistämättä sitä, että jopa kaksi kolmesta homesairaalasta jää näin maassamme korjaamatta. Keski-Suomen maakuntahallitus esittää elvytysrahoista rakennushankkeisiin kohdistettavaksi vain 15 miljoonaa. Loput haetuista elvytysrahoista (30 miljoonaa euroa) kohdennettaisiin tiehankkeisiin.

Rakennushankkeisiin rahaa haettiin Keuruulle, Jämsälle, Äänekoskelle, Laukaaseen sekä Lievestuoreelle koulujen homekorjauksiin. 10 miljoonaa pois tiehankkeilta ja sosiaali- ja terveyspalveluiden leikkaukset Jyväskylässä olisi kyetty välttämään ja näin ollen hometerveysasema Tapionkadulla olisi peruskorjattu.

Tieverkkojen suhteen rahaa ollaan kohdentamassa muun muassa nelostien ramppien rakentamiseen Oravasaaressa sekä Majalahdessa. Tärkeitä tiehankkeita, mutta eivät missään tapauksessa kiireellisiä. 20 miljoonan tiehankerahalla kyettäisiin kunnostamaan Kantatie 77 Viitasaarelta Pohjois-Savoon sekä Laukaantie .

Kuntapäättäjiemme tulisi poistaa huivi silmiltään, katsoa ympärilleen ja miettiä, meneekö kaupungillamme hyvin? Minä väitän että ei mene – ja uskon monen olevan kanssani samaa mieltä.

Joni Lappalainen

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Punamultabudjetti kasvattaa ostovoimaa

Vastuu ja politiikka

Todistusvalinta ei vanhoja ylioppilaita muistele

Halpatyö kelpaa – ja silti sitä voi surutta moittia

Muutetaan maailmaa!

Lyhyet

Lyhyet

Uusi sairaala Nova raiteilleen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.