Jyväskylän palvelusetelipäätöksestä

Jyväskylässä päätettiin lisätä palveluseteleiden käyttöä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Perusteluksi esitettiin kaupungin kallista tuntikustannusta yksityiseen verrattuna. Kaupungin työntekijät ja useat päättäjät ovat kyseenalaistaneet kotihoidon laskelmat ja vaatinet niiden julkista avaamista. Asiasta tehtiin valtuustokysymys, johon vastasi apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen.

Vastauksessa todettiin, että "on haluttu vaihtoehtoisia tuotantomuotoja, ei niinkään keskitytty hintaan". Edelleen kunnallisen ja yksityisen puolen vertailukelpoisuus on vaikeaa, koska "ei voida tarkkaan tietää, miten yksityinen puoli voi tuottaa palvelun halvemmin". Päätöksenteon ratkaisevana kriteerinä on ollut palvelun hinta. Vastauksessa todettiin, että kuntapuolella on enemmän sairauspoissaoloja, asiakasasioiden kirjaamista ja logistisia kustannuksia. Myös ikärakenne poikkesi yksityisen puolen eduksi ja kustannuksista noin 90 prosenttia on henkilöstömenoja.

Kaupunginvaltuustolle esitetyistä laskelmista ilmeni, että kaupungin työntekijän kustannus oli korkea, jopa 63,78 euroa tunnilta. Kustannuksia ei ole jaettu kokonaistyöajalle kuten olisi pitänyt tehdä. Laskelmissa käytettiin työaikana vain sitä aikaa, jonka työntekijä oli konkreettisesti asiakkaan luona. Työntekijän tulee kuitenkin raportoida ja siirtyä asiakkaan luota toisen luo. Näitä matkoja ei laskettu työajaksi. Kokonaistyöajasta oli vähennetty myös ansaitut lomat. Selvityksessä puhuttiin ilmeisen tarkoituksenhakuisesti ns. teoreettisesta työajasta, josta noin puoleen kohdistetaan kaikki kustannukset.

Jos ja kun kokonaiskustannukset jaetaan koko työajalle, tuntikustannukset jäävät hieman alle 20 euroon tunnilta. Tällöin kaupungin työntekijän työpanos on selkeästi edullisempi kuin yksityisen. Mielestämme päätös palveluseteleistä perustuu - edellä kerrotuista syistä - virheelliseen kustannuslaskelmaan.

RIITTA TYNJÄ kaupunginvaltuutettu (skp) KAUKO TUUPAINEN kaupunginvaltuutettu (ps) Jyväskylä

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Luetko sinä? No, mutta miksi et?

Lyhyet

Jyväskylä valvoo yhdenvertaisesti omaa ja yksityistä palvelutuotantoa

Lyhyet

Työllisyyden parantaminen ehkäisee lapsiköyhyyttä

Määrä ei yksin takaa hoidon laatua

Jokaisen pitää saada tarvitsemansa hoiva

Lyhyet

Lyhyet

Roina pois Kauppa-kadulta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.