Jyväskylän rahapulastako Tommin rahapaja?

Kaupungin aikeet vuokrata Tommi Mäkisen rallipaja Puuppolassa päiväkodiksi muutettuna 3000 euron kuukausivuokralla hätkähdyttää. Vuokra vastaa pienien toimistojen kalliiksi moitittua vuokraa Teknopolikselle Ylistönmäellä. Kuitenkin toimistot ovat keskustan tuntumassa, pienet tilat ovat aina kalliimpia kuin suuret ja sopimukset ovat lyhyitä. Tommin 8 prosentin sijoitustuotto maaseudulla olevasta 1800 neliön pajasta 10 vuoden sopimuksella on törkeän korkea. Se on sijoittajan tuottovaade hyviltä liikepaikoilta keskustoissa. Puuppolassa sijoittaja ei voi toimia monopolina, sillä siellä ei ole maasta pula.

Mitäpä, jos kaupunki rakennuttaisi uuden päiväkodin Puuppolaan? Samaisesta lehdestä löytyy sopivasti päivitetyt lähtötiedot laskelmille. Vastaavan kokoinen Keltinmäen päiväkoti maksaa 4,1 miljoonaa. Saman summan kaupunki maksasi siis Tommille vuokrina kymmenessä vuodessa! Toisen uutisen mukaan Konneveden kunta ottaa 5 miljoonan lainan koskien hankintaa varten. Lainan maksuaika on 20 vuotta ja korko 3 prosenttia. Kun näillä arvoilla lasketaan, on 4,1 miljoonan päiväkodista maksettava tasaerä 23 000 euroa kuukaudessa. Kun siihen lisätään lämmityksestä ja muusta vastaavasta johtuvat kuukautiset käyttömenot 6000 euroa, on kokonaiskulu vielä 4000 euroa rallipajaa edullisempi. Tärkeintä on, että rakennus on 20 vuoden jäkeen kaupungin oma! Sen sijaan rallipaja on 10 tai 20 vuoden kuluttua edelleenkin Tommin.

Epäilyttää tuleeko rallipajasta edes mittavienkaan muutosten jälkeen päiväkoti. Päiväkodiksi suunniteltu rakennus on todennäköisesti vielä 20 vuoden jälkeenkin hyvin toimiva ja tarpeellinen päiväkoti.

Jyväskylä on Suomen kolmanneksi velkasin kunta. Investoinnit uusiin rakennuksiin rasittavat entisestään huonoa tasetta, jonka vuoksi kulut halutaan siirtää käyttömenoihin. Ne kasvoivatkin ’kestämättömät 9 prosenttia’ edellisvuonna, mikäli oikein muistan talouspäällikön luvut. Kokonaistalouden kannalta tasekikkailu on väärää politiikkaa ja kuntalaisten edun vastaista. Päiväkodit, koulut ja muut vastaavat rakennukset edullisinta hankkia mieluimmin lainaamalla kuin lihottamalla sijoittajia.

HANNU KORPELA

Jyväskylä, Vaajakoski

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Helppo ja hyvä teko

Hallituskolmikon tarjoamat vastaukset eivät vakuuta

Ystävien merkitys

Mikä kuntapäättäjiä oikein vaivaa?

Lyhyet 15.7.

Lyhyet 15.7.

Syrjäytyminen juurihoitoon

Hyönteiskato voi iskeä ihmiskuntaan todella nopeasti

Rakkaan läheisen lähtö on aina iso muutos

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.