Jyväskylän tiejärjestelyt kuntoon

Tässä taannoin oli Keljonkankaan koululla kaupungin järjestämä asukastapahtuma, jossa eri toimielimet esittelivät tekemisistään alueen asumisviihtyvyyden ja liikenneturvallisuuden ylläpitämiseksi ja parantamiseksi.

Asukkaat saivat kertoa omia mielipiteitään ja parannusehdotuksiaan. Ehdotin muun muassa. että Kaijanlammentien ja Eteläväylän risteykseen ryhdyttäisiin suunnittelemaan samanlaista kiertoliittymää, kuin on Sarvivuorentien ja Säynätsalontien risteyksessä. Perusteluna mainitiin liikenteen kovan kasvun Kaijanlammentiellä useiden suurten asuntorakentamiskohteiden toteutumisen johdosta.

Esitykseni sai täystyrmäyksen kaupungin viranomaisten taholta.

Eteläväylä on valtion tie, johon kaupungilla ei ole osaa, eikä arpaa asiaan. Minä en usko kaupungin kyvyttömyyteen asian tiimoilta, haluttomuuteen kylläkin.

Kaupungin edustajat sanoivat vain, että hankkikaa jokin iso teollisuus-, tai kauppakeskittymä ABC-asemaa vastapäätä, niin kiertoliittymä tulee varmasti.

Jäin ihmettelemään, että onko leväperäinen tierakentaminen kaupungissa leväperäisen elinkeinopolitiikan jatke. Odotetaan, että tulee yritys, joka luo tarpeet ja puitteet, tekemättä itse mitään.

Ja nähtäväksi jää, millainen ostosparatiisi sinne Sääksjärven rantaan nousee, kun kiertoliittymäkin on jo valmiina.

URPO LOHI Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Tietoisuuden lisääminen kieli­mahdollisuuksista ei tapahdu hetkessä

Lyhyet

LyhyetKyllä on kylmää kyytiä Rinteen bussissa. Velkaa otetaan roimasti ja veroja korotetaan.Sipilää ikävä

Edullisempaa parkkitilaa kaasu- ja sähköautoille

Lyhyet

Lyhyet

Ratkaisut ovat jäsenmaiden käsissä

Kehitystyötä ei ole vara hukata

Oppimateriaalien hankintaan yhdenvertaisia ratkaisuja

Kivihiili kiellettiin jo

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.