Jyväskylästä eurooppalainen kaupunki

Jyväskylän pitää olla muutakin kuin opiskelija- ja kongressikaupunki. Keskelle parasta Suomea on löydettävä tiensä uudenlaisten ja vanhoista uusiutuneiden yritysten, joita julkishallinnon yksiköt osaavat palvella ja kehittää kansainvälisesti. Silloin täällä viihtyvät ja tänne tulevat tai jäävät myös innostuneet, hyvin koulutetut, työtä pelkäämättömät ja viihtymistä hakevat ihmiset sekä perheet. Sille kivijalalle voi rakentaa eurooppalaisen Jyväskylän.

Suurinta muutososaamista kaipaa nelikko Keski-Suomen liitto, TE-keskus, Jykes ja ympäristökeskus. Niiden on opittava luomaan maakuntaa ja ennen kaikkea Jyväskylän seutua ihmisille ja yrityksille eikä vain itselleen. Niiden puuhastelu on ollut koko EU-ajan ihan muuta kuin luovaa ja innovatiivista. Jälki on turvallisen harmaata, ideatonta, laiskanoloista ja tavoitteetonta aherrusta harhailevan johtamisen puristuksessa.

Koko julkishallinnon on opiskeltava, mitä tarkoittavat käsitteet mahdollisuus ja tulevaisuus. Sama koskee yliopistoa, ammattikorkeakoulua ja ammattiopistoa.

Keski-Suomi tunnetaan Euroopassa ja maailmalla, jos Jyväskylä tunnetaan.Vehreä, järvinen, silmiä hivelevä kaupunkiseutu on mieletön imuri kaupunkilaisten viihtyvyydessä ja matkailussa. Jyväskylä kaipaa kauniita taloja, kujia, toreja ja puistoja. Arkkitehtuurin pitää saada oma sijansa. Ei ihme, jos kaupunginarkkitehti Ilkka Halinen joukkoineen odottaa joka aamu, että auringonnousun mukana Jyväskylä osaisi profiloitua. Päätetään selkeästi, minne mennään ja millä tavalla.

Killerin ja Laajavuoren alueella on vapaa-ajan paratiisin paikka. Ratsastus, vaeltaminen, kuntoilu, perheliikunta, golf ja monipuolinen seikkailualue ovat suuri mahdollisuus. Liikuntatieteellisen tiedekunnan ja terveystiedon osaamisen pitäisi näkyä selvemmin Jyväskylässä.

Urheilusta on tulossa seudulle entistä parempi kaupounkikuvan parantaja, kun JJK nousi JyPin ja kaupungin myötätuulen tueksi liigaan. Maailman kuningaslajista syntyi seudulle markkinointiväline ja yhteyksien tekijä, mutta sen olisi saatava laadukkaammat olosuhteet. Euroopassa on 26 maata ja omaa liigaa, joissa yli 250 seuraa yli 200 kaupungissa kymmeninetuhansine yrityksineen. Jalkapalloilu on yksi nykyajan parhaimmista small talk-välineistä. Salibandy on toinen huomisen suosikkilajeista, jolle Jyväskylän pitää rakentaa opiskelijakaupunkina parempi ykkösareena.

MM-rallin on pystytettävä Lutakkoon oma paikallistoimistonsa myymään Jyväskylän seutua ja maakuntaa ympäri vuoden. Marttojen tulee puolestaan päästä satamapaviljonkiin tekemään siitä viihtyisän, kodikkaan ja myyvän oleskelupaikan.

Konserttitalo tarvitaan, teattereita tarvitaan. Taiteiden pitäisi saada jättää omat jälkensä. Toiset haluavat tanssia, kun taas toiset juhlia kapakoissa tai pubeissa. Jokainen saakoon viihtyä ja nauttia omalla tavallaan.

Vain muutos luo kehitystä. Miksi ajaisimme enää puolivaloilla eurooppalaisessa valokeilassa, kun voimme tehdä Jyväskylästä Suomen eurooppalaisimman menestyskaupungin? Rima on nostettava heti niin korkealle, että se ensimmäisellä yrityksellä varmasti putoaa. Niinpä paremmalla ponnistuksella ja notkeudella se ylittyy seuraavalla kerralla kirkkaasti.

HEIKKI JAHKOLA Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Mustamaalaus ei hyödytä Uuraisia

Palautussopimusten puute on ongelma

Sateenkaariliike vahingoittaa

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Tietoisuuden lisääminen kieli­mahdollisuuksista ei tapahdu hetkessä

Edullisempaa parkkitilaa kaasu- ja sähköautoille

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.