Kaava seisoo, miksei tornitalo?

Keskisuomalainen palasi Tikkakoskelle kaavaillun tornitalon nykyvaiheeseen (Ksml 30.6.) todeten, että kaavamuutos ei ole edistynyt ennen kaikkea Keski-Suomen museon mielipiteen johdosta - viereisen tehdasmiljöön kulttuurihistoriallisia arvoja ei kuulemma ole otettu riittävästi huomioon.

Tikkakosken tehtaiden miljöön alasajo alkoi viimeistään 1980-luvulla, kun tehdasrakennusten naamiomaalaukset poistettiin, rakennusten ikkunoita peitettiin, tehtiin useita laajennuksia, purettiin palaneita osia, sijoitettiin rakennuksiin paloasema punaisine ja kirjasto sinisine neonvaloineen, piha-alueelle varastoitiin kunnallistekniikan materiaalia.

Kaikki nämä tehdastoiminnan jatkumisen kannalta tarpeelliset muutokset on tehty viranomaisten tieten ja luvalla. Hyvä näin.

En osaa sanoa kuinka pitkä suojaetäisyyden pitää olla, ettei tornitalo häiritsisi tehdasmiljöötä. Auttaisiko miljööseen sopeutumista, jos tornitalon yksi sivu tehtäisiin ikkunajaotuksella ja rajauksilla Kp 31:n vaipan näköiseksi?

Jutussa todettiin myös tornitalon herättäneen vastustusta alueen asukkaissa. Totta on: 20 ruokakuntaa (noin 50 nimeä) on allekirjoittanut adressin, jossa kyseistä hanketta vastustettiin. Ajatus vastustaa tornitalon sallivaa kaavamuutosta lienee syntynyt joen alajuoksulla oman saunan lauteilla.

TIMO SORJONEN eläkeläinen Jyväskylä, Tikkakoski

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet 20.5.

Lapset on syytä hankkia ajoissa

Lyhyet

Turvapaikan perusteet on määritelty laissa

Hävittäjät vai ohjukset Suomen turvaksi?

Uskalla yrittää ja ole rohkea!

Kohtuus ja oikeus ovat demokratian perustaa

Kiusaamista pitää vähentää

Metsä on meidän mahdollisuutemme

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.