Kaikkien ihmisten yhteiskunta

Maailmassa tapahtuu kauheuksia. Ei mikään ihme, etteivät eri arvomaailmoilla ladatut yksilöt tule toimeen keskenään. Syntyy eri kuppikuntia samanmielisten yhteisöjä ja lahkoja. Shiiat ja sunnit taistelevat keskenään kuka uskoo puhdasoppisimmin – silti sama Koraani ja Allah. Erimielisyydet kuuluvat ihmisluontoon. Jos suvaitsevaisuudesta ja mielipiteen vapaudesta tehdään uskontoon vedoten moraalinen kiista, jotain on pielessä. Sananvapaus ei tarkoita pyhänä pidetyn häpäisyä itsetarkoituksena.

Kunnioitan paikkakuntamme papin rohkeutta ilmaista mielipiteensä julkisesti. Sen johdosta jotkut ovat kokeneet tulleensa uskonsa puolesta häväistyiksi. Mutta eikö ole niin, että ihminen ei ole toiselle ihmiselle tuomariksi tähän maailmaan laitettu?

Yhteishenki myrkyttyy varsinkin pienellä paikkakunnalla, jos ”uskovat” jakautuvat eri leireihin ja kieltäytyvät vuosien aikana saavutetusta yhteistyöstä. Uskonoppinsa puhtaudesta taistelevia tuomion profeettoja heiluu tarpeeksi maailmalla – eikö olisi sovinnon ja yhteistyön aika?

Miten tytär tai poika, joka jo seitsemän vanhana tajuaa olevansa ”erilainen”, voisi vapaaehtoisesti valita erilaisuutensa? Mitenköhän suu pannaan niissä perheissä, joissa oma poika, tytär tai lapsenlapsi on homo? Ollaanko silloin soittamassa tuomionpasuunaa ja kuinka kovaa?

Kaarina Valoaalto

Toivakka

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Syyttäjälaitosta pitikin uudistaa

Jyväskylän joukkoliikenne edullisemmaksi

Suomen rahanpesulaki kaipaa pikaista remonttia

Lyhyet

Lyhyet: Kierrätys- ja uusiutuvat luonnonvarat on pop in! Missä viipyy puukorinenauto, fillareita on jo?

Mielipide: Jyväskylä kehittyy – vai kehittyykö?

Mielipide: Rapautuuko lukion yleissivistävyys?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.