Kampus tutuksi myös ministerille

Olisiko ministeri Sanni Grahn-Laasosen aika tulla Jyväskylään tutustumaan yhteen maailman kauneimmista kampuksista?

Luin useampaankin kertaan Keskisuomalaisessa 7.7. julkaistun jutun ”Kulttuurihistoriaa myytävänä”, jossa haastateltiin professori Janne Vilkunaa, sekä päivää myöhemmin julkaistun Ahti Vielman mielipiteen ”Valtion hylkäämät talot”.

Janne Vilkuna oli jo asemansa vuoksi diplomaattinen niinkuin hän aina on. Sen verran opin häntä tuntemaan ollessani tosi pitkän ajan yliopiston museon johtokunnassa.

Olen molempien edellä mainittujen henkilöiden kanssa täysin samaa mieltä.

Kyllä valtiolla on oma vastuunsa kulttuurihistorian säilyttämisessä. Jyväskylän ja koko Keski-Suomen osalta voisin sanoa, että asiasta kiinnostuneiden kannattaisi lukea myös oman alueensa historiaa.

Asiahan on niin – käytän esimerkkinä erään toisen alueen maakuntalaulua – että Jyväskylästä lähti onni myös maakuntaan ihanaan. Tosin asiaan vaikuttti jokunen muukin tekijä, mutta sivistyneistön ja sitä myöten kulttuurin nousu on yksi tärkeimpien joukossa. Jyväskylään virtasi fennomanian kultakaudella suomenkielistä ja suomenmielistä kulttuuriväkeä ja se toi ”sivutuotteenaan paljon muutakin”.

Olen varma siitä, että niin kulttuuriministeri kuten muutkin nykyiset ministerit ovat Jyväskylässä käyneet. Nyt uhanalaisena olevat rakennukset lienevät heille ainakin etäisesti tuttuja – toivottavasti.

Samalla käynnillä voisi tarjoilla päättäjille muutakin kampuksemme kannalta upeaa. Otan esimerkiksi vaikkapa Luontomuseon ansiosta hienosti ja asiantuntevasti hoidetun kampuksen kasviston kaikkinensa.

Pirkko Audejev-Ojanen

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Äänestäjien tahdosta viis

Tourujoen luontopolku ei ole mikään jätepiste

Lyhyet

Ydinvoima turvallista

Veronmaksajana saa ihmetellä Uuraisten valokuitupäätöksiä

Lyhyet

Helppo ja hyvä teko

Hallituskolmikon tarjoamat vastaukset eivät vakuuta

Ystävien merkitys

Mikä kuntapäättäjiä oikein vaivaa?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.