Kangasniemen kyläkoulut eriarvoisia

Kangasniemen kunnassa Hokan kylällä on puuhattu päivähoitoa kyläkoulun yhteyteen jo yli vuosi. Muissa Kangasniemen kunnan viidessä kyläkoulussa päivähoitomahdollisuus on ollut jo vuosia.

Vanhemmat ovat Hokassa tehneet väliaikaisratkaisuja, joustaneet työajoissa ja käyttäneet mahdollisuuksien mukaan isovanhempien apua saadakseen koulu-päivähoitoyhtälön toimimaan. Osalla perheitä kyläkoulun valitseminen on ollut mahdotonta Hokassa puuttuvan päivähoitomahdollisuuden vuoksi.

Määrärahat Hokan lasten päivähoitoon on lasten vanhempien aloitteesta varattu sivistyslautakunnassa jo kesäkuussa 2008. Sen jälkeen Kangasniemen kunnan päättäjät ovat harjoittaneet likaista politiikkaa ja keksineet useita syitä, miksi päivähoitoa ei järjestetä.

Syyksi on esitetty mm. lasten vähäisyys. Lapsilukua on vuoden aikana laskettu vähintään kuusi kertaa ja vanhemmilta vaadittu kirjallinen sitoumus ainakin kaksi kertaa.

Päivähoidon tarve Hokassa on säilynyt. Nyt päivähoitolapsia on yhteensä kahdeksan, joista kolme tarvitsee kokopäivähoitoa.

Keväällä lasten vanhemmat saivat lukea lehdestä, että päivähoitoon tarkoitetuissa tiloissa on homeongelma, jota ei kannata korjata. Hokan Seudun Kyläyhdistys teetti ulkopuolisella yrityksellä selvityksen päivähoitoon tarkoitetuista tiloista.

Rakennusmestarin korjausehdotukset osoittautuivat melko pieniksi. Kyläyhdistys sitoutui korjaamaan tilat omalla kustannuksellaan, ja sivistyslautakunta päätti yksimielisesti, että päivähoito voi Hokassakin alkaa elokuussa koulujen alkaessa.

Remonttityöt olivat hyvässä vauhdissa, vaikka kunta vaatikin kyläyhdistykseltä paljon alkuperäistä korjausehdotusta laajemmat korjaukset. Sitten saimme lukea lehdestä, että Kangasniemen kunnanhallitus käytti veto-oikeuttaan ja esti päivähoidon aloittamisen Hokassa. Syyksi esitettiin kunnan talous, vaikka määräraha toimintaa varten on ollut olemassa yli vuoden!

Samaan aikaan Kangasniemen kunnassa on toiselle kyläkoululle myönnetty armovuosi toisensa jälkeen, vaikka oppilasmäärä on ollut jo vuosia alle määrärajan. Hokan koulun oppilasmäärä on ollut jatkuvasti riittävä puuttuvasta päivähoidosta huolimatta.

Aiemmin alueellinen päivähoito on perustettu muille Kangasniemen kylille hyvin nopealla aikataululla ja kolmea päivähoitolastakin varten. Kunnan päättäjien puheissa on lupailtu toisaalla päivähoidon mahdollista jatkumista kyläkoulun toiminnan loppuessakin. Miksi Hokan koululle ei suoda edes mahdollisuutta näyttää, miten se toimii päivähoidon kanssa?

Minkälaista politiikkaa Kangasniemen kunnassa oikein harjoitetaan? Ensin tehdään sisäpiirissä päätökset ja sitten keksitään niille perusteita? Edes alkeellinen tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ei toteudu kyläkouluja koskevassa päätöksenteossa Kangasniemellä.

Kunta on tilannut ulkopuoliselta konsulttiyritykseltä kouluverkkoselvityksen. Sen teettäminen vain entisestään korostaa kyläkoulujen toimintaedellytysten tasa-arvon merkitystä. Nyt Hokan koulu halutaan ajaa alas jo ennen selvityksen alkua.

Hokan koulun oppilasmäärä ei ole edes vertailukelpoinen muiden kyläkoulujen oppilasmääriin puuttuvan päivähoitomahdollisuuden vuoksi. Kyläkouluja koskevat päätöksetkin meidän kuntalaisten olisi jatkossa helpompi hyväksyä, jos pelisäännöt olisivat samat kaikille kyläkouluille.

Tällaista likaista vallankäyttöä päätöksenteossa kyläkouluista me Hokan lasten vanhemmat emme hyväksy. Yritämme järjestää vapaaehtoistyönä aamuhoitoa lapsille koulullamme niin, että halukkaat esikoululaiset pääsevät aloittamaan myös Hokan koulussa elokuussa.

Kutsumme kuntamme päättäjät koulullemme avoimeen keskustelutilaisuuteen: Haluamme selvityksen, miten tälläinen epätasa-arvoisuus kyläkoulujen kohtelussa on edes mahdollista kunnassamme.

NINA LAHIKAINEN VIRPI KYRÖLÄINEN KATJA TIIHONEN Hokan lasten vanhempia

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet 20.5.

Lapset on syytä hankkia ajoissa

Lyhyet

Turvapaikan perusteet on määritelty laissa

Hävittäjät vai ohjukset Suomen turvaksi?

Uskalla yrittää ja ole rohkea!

Kohtuus ja oikeus ovat demokratian perustaa

Kiusaamista pitää vähentää

Metsä on meidän mahdollisuutemme

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.