Kannabis johti mielisairauteen

Lääkäreiden kirjoitus "Kannabis vie mielisairaalaan" (Ksml 30.10.) nosti vanhat muistot pintaan ja päädyin kirjoittamaan poikani tarinan. Ajatus palaa kymmenen vuoden takaisiin asioihin. Poika oli silloin 14-vuotias yläasteen kahdeksasluokkalainen. Olin jo pitkään ymmärtänyt, että jotain on pahasti pielessä. Hän oli aloittanut tupakanpolton ja jäänyt kiinni alkoholinkäytöstä.

Jääkiekkoporukasta koostunut kaveripiiri oli muuttunut ja kotona rupesi käymään uusia kavereita, joihin ei saanut kontaktia. Ala-asteen koulukiusaamisen vuoksi poika aloitti yläasteen eri koulussa kuin luokkatoverinsa. Yläaste alkoi muuten hyvin, mutta epämääräisten poissaolojen vuoksi sovimme luokanvalvojan kanssa viikoittaisesta yhteydenpidosta.

Huolimatta tiukempien rajojen asettamisesta pojan käyttäytyminen muuttui entistä välinpitämättömäksi ja jotenkin oudon tunteettomaksi. Huoleni kasvoi ja käytin kaikki äitien keinot selvittääkseni mistä on kyse. Lopulta eräs ikävä rikkomus johti oikeustalolla käyntiin. Tässä yhteydessä epäilevät tuntemukseni saivat nimen. Poikani käytti kannabista.

Pyysimme, että rikkomuksesta seuraisi keskustelut ammatti-ihmisen kanssa ja huumeseulan toteuttaminen säännöllisesti. Helpotus oli suuri, kun näin toimittiin, mutta tilanne meni vain pahemmaksi ja perhe-elämä oli yhtä helvettiä. Pojan käyttäytyminen muuttui selvästi. Hänen puheensa oli välillä sekavaa, aggressiivistakin, kävely töpöttävää ja seura epämääräistä. Kotiin syntyi pelon ilmapiiri. Silti huumeseulat olivat puhtaita. Jälkikäteen kuulin, että seulan tuloksiin voi halutessaan helposti vaikuttaa, kun näytteenottoa ei kunnolla valvota.

Vakava loukkaantuminen johti pojan lopulta hoitoon. Sairaalan huumeseulassa ilmeni vahva kannabiksen ja rauhoittavien lääkkeiden käyttö, myös alkoholia oli veressä. Kannabiksen ja ylimääräisten rauhoittavien käyttö jatkui "ystävien" myötävaikutuksella sairaalahoidon ajan. Tiesin, että lapseni hoitoon pääsy voisi tapahtua ainoastaan huostaanoton avulla. Tässä vaiheessa todettiin pojan olevan vahvasti kannabisriippuvainen. Hänet saatiinkin vieroitushoitoon, mutta valitettavasti hoitojakso jäi täysikäisyyden vuoksi lyhyeksi.

Poika muutti jälleen kotiin. Entinen elämäntapa kuitenkin jatkui ja parin kuukauden kuluttua kodin ovi oli pakko sulkea ja pojan muuttaa pois kotoa. Tässä vaiheessa muistan hänen pari kertaa puhuneen uudessa kodissaan kuuluvista äänistä. Ajattelin silloin harhojen liittyvän pojan päihteiden käyttöön, jolle emme voineet mitään. Omat voimani olivat vähissä. Muu perhe oli sekasortoisessa tilassa, isä raivoissaan huomattuaan arvokkaan postimerkkikokoelmansa häviämisen ja sisarukset lopen kyllästyneitä veljensä aiheuttamiin vaikeuksiin.

Uskomatonta kuitenkin oli, että kaiken tämän keskellä poika kirjoitti ylioppilaaksi. Hän oli myös jo lukioaikana - siis rankan päihdekäytön aikana - hankkinut itselleen töitä joista suoriutui hyvin! Kunnollisen tyttöystävän ja vahvan uskoontulon johdosta poika iloksemme lopetti kannabiksen ja rauhoittavien lääkkeiden käytön käsittääkseni pysyvästi. Kuitenkin jonkun ajan kuluttua hän yllättäen joutui vaikeaan psykoosiin. Hänellä todettiin skitsofrenia. Näyttää siltä, että aikaisempi kannabiksen käyttö laukaisi lapsellani jälkikäteen skitsofrenian!

Skitsofrenian hoito on vaikeaa ja useampi pakkohoitojakso mielisairaalassa on jo koettu. Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta toivo paremmasta, jopa työkykyisyydestä, on silti olemassa. Skitsofrenia on kamala tauti ja mahdolliset keinot sen ehkäisemiseksi tulisi käyttää. Kaikkien kannabistuotteiden käyttö tuhoaa mielenterveyttä ja on myös selvästi yhteydessä skitsofrenian puhkeamiseen. Kannatankin lämpimästi lääkäri Romanovin näkemystä siitä, että kannabiksen käyttö tulee edelleen pitää kriminalisoituna.

ÄIDIN MIETTEITÄ Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet 25.5.

Koulussa huomio perustaitoihin

Alle 18-vuotiaan työllistäminen on vastuullinen teko

Hallitusohjelmaan kansallinen talous- taidon ohjelma

Sain hyvää palvelua

Suomen puolesta Euroopan unionissa

Lyhyet 24.5.

Lyhyet 24.5.

Haittaan liittyy uhka

Pidetään seurakunnassa syli avoimena partiolaisille

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.