Kansanedustaja edustaa koko Suomen kansaa

Suomen perustuslain 2 §:n 1 momentin mukaan "Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta".

Edellä olevasta lainkohdasta on vedettävä se johtopäätös, että kansaa edustaa eduskunnassa kansanedustaja.

Näin minä olen asian ymmärtänyt. Jos olen oikeassa, niin Keski-Suomesta valitut kymmenen kansanedustajaa edustavat myös keskisuomalaisia ja tämänkin kirjoitukseni lukijoita.

Tästä lähtökohdasta siirrynkin tämän mielipiteeni ytimeen. Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo totesi kolumnissaan (Ksml 31.12.) muun muassa, että "vastaan tulee varmasti myös koko joukko muita asioita, joissa maakunnan päättäjien ja kaikkien keskisuomalaisten yhteiskykyä koetellaan".

Hän jätti kertomatta, että keskisuomalaisten kansanedustajien yhteistyökykyä koeteltiin viime vuoden lopulla eduskunnan lukuisissa äänestyksissä.

Vaikuttaa siltä, että kaikkien keskisuomalaisten hallituspuolueita edustavien edustajien yhteistyökyky on aivan olematonta. Vai mitä mieltä olette seuraavasta?

Keski-Suomen maakuntahallituksen aiempien päätösten mukaisesti maakuntajohtaja Anita Mikkonen laati esikuntineen kymmenen esitystä, joita kaikkia maakunnan kansanedustajat lupasivat viedä eteenpäin.

Kun asiat tulivat eduskunnan käsittelyyn kävi niin, että allekirjoittaneen lisäksi vain edustajat Hakkarainen, Kalmari, Paloniemi ja Pekkarinen äänestivät niiden puolesta, muut viisi Keski-Suomen edustajaa vastustivat. Tämäkö on sitä Wallinheimon peräänkuuluttamaa yhteistyökykyä?

Olen aiemminkin todennut, että puheet ja kirjoitukset - ilman päätöksiä - ovat sananhelinää. Kun maakunnan kansanedustajat kokoontuvat ja yhdessä sovitaan, että viedään asioita eteenpäin, niin se edellyttää myös niihin sitoutumista sataprosenttisesti.

Tällä kertaa kokoomuksen, demarien ja vasemmiston kansanedustajat toimivat päinvastoin kuin oli yhdessä päätetty. Jatkuuko nykykäytäntö jatkossakin?

KAUKO TUUPAINEN kansanedustaja (ps.) Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Äänestäjien tahdosta viis

Tourujoen luontopolku ei ole mikään jätepiste

Lyhyet

Ydinvoima turvallista

Veronmaksajana saa ihmetellä Uuraisten valokuitupäätöksiä

Lyhyet

Helppo ja hyvä teko

Hallituskolmikon tarjoamat vastaukset eivät vakuuta

Ystävien merkitys

Mikä kuntapäättäjiä oikein vaivaa?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.