Kaupungin tukieurot junioreille

Matti Siipola kritisoi (Ksml 5.12.) kaupungin ja sen tytäryhtiöiden rahankäyttöä, joka kohdistuu jääkiekkoilun tukemiseen Jyväskylässä. Keskisuomalainen selvitti (24.11.) ansiokkaasti laajassa jutussaan kaupungin ja sen yhtiöiden tukea nimenomaan JYP Jyväskylä Oy:lle.

Tuessa on joko suoraan tai välillisesti kyse kuntalaisilta perittyjen verojen ja taksojen kohdentamisesta.

Tuntuu kovin oudolta, että kaupungin oma osakeyhtiö, tappiota tekevä JE tukee toista osakeyhtiötä, JYP:ä ja samalla perii kuntalaisilta mm. maan korkeimpia vesimaksuja.

Siipola ehdottaa, että kaupunki ja sen osakeyhtiöt kohdentaisivat sponsoritukensa vanhuspalveluihin, lähikirjastoihin ja kyläkouluihin. Mielestäni tällaisiin kohteisiin tulee rahat löytyä normaalista budjetista. Peruspalvelujen turvaaminen ei saa olla kiinni yhtiöiden sponsorirahoista. Mutta jos vaikkapa Totalilta liikenee rahaa JYP:n tukemiseen, voisi Total em. tuen sijasta laskuttaa kaupungin hallintokuntia vähemmän, jolloin niillä jäisi enemmän rahaa varsinaiseen toimintaan.

Useilla yhtiöillä näyttää olevan käytössään kausikortteja, jotka lienevät pääosin johdon ja sen kavereiden käytössä. Heillä on varmaan varaa maksaa lippunsa itsekin.

Myöskään kaupungin ja muiden tahojen aitioihin kutsutuilla ei liene kyse siitä, etteivätkö he kykene itse maksamaan lippujaan sekä syömisiään ja juomisiaan.

Ollessani 20 vuotta sitten valtuuston 3. varapuheenjohtajana, sain eri tahoilta vapaalippuja mm. urheilutapahtumiin.

Koin menettelyn erittäin epäoikeudenmukaisena, ja joko palautin liput tai ainakin jätin käyttämättä. Arvelen, että tänäkin päivänä kaupungin ylin virkamies- ja luottamusmiesjohto käy erilaisissa tapahtumissa osallistumatta itse kustannuksiin. Tiedämme valtuutettujen olevan keskimääräistä kuntalaista parempituloisia ja kykenevän itse maksamaan lippunsa.

Nykyinen osakeyhtiömuotoisen urheilun tukeminen ei ole moraalisesti kestävällä pohjalla. Jotta etenisimme parempaan suuntaan, tein viime valtuustossa (3.12.) asiaa koskevan ponnen.

Esitin seuraavasti: ”Mikäli kaupunki, sen liikelaitokset ja osakeyhtiöt sponsoroivat urheilua, tulee sopimuksissa edellyttää, että tuensaaja kohdistaa saamansa tuen alle 16-vuotiaiden junioriurheiluun.” Meitä ponnen kannalla olevia valtuutettuja oli 18. Kolme valtuutettua äänesti tyhjää ja 54 oli pontta vastaan.

Kaupungin sponsorointi kohdistuu moneen muuhunkin kuin nyt eniten esillä olleeseen JYP:iin. Mielestäni mahdollisen sponsoroinnin periaatteista tulee käydä avointa keskustelua, jonka jälkeen päättäjien tulisi tehdä koko konsernia koskevat linjaukset.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Pyöräilijät, bussit ja liikennesäännöt

Mitä tuli ostettua?

Ohjaamoon nuori voi tulla myös vanhemman kanssa

Aamu Korpilahdella. Kuva: Matti Pietinen

Lukijan kuvat: Sininen ilta Pihtiputaalla

Lukijan kuvat: Ruskalento.

Lukijan kuvat: Kuutamo Jyväsjärvellä

Lasten oikeus sosiaalityöntekijään

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.