Kenelle kaupunkia kehitetään?

Ei voi muuta kuin jälleen ihmetellä sitä, kuinka tässä kaupungissa rahankäyttöä suunnitellaan. Lähikirjastoja, kouluja, terveyskeskuksia ja kaikille ihmisille tarkoitettuja virkistysalueita ajetaan kovaa vauhtia alas. Tätä perustellaan säästöillä. Samaan aikaan rahaa tuntuu kuitenkin riittävän Lutakkoon ja nyt Hippokselle.

Alkaa vahvasti näyttää siltä, että tässä ollaan kovaa vauhtia suunnittelemassa parempien ihmisten Jyväskylää. Tavallinen rahvas ajetaan ahtaalle.

Seuraava askel onkin sitten ”kurjaliston” savustaminen ulos huonomaineisista lähiöistä suunnittelemalla alueille kalliita asuntoja. Jos ne osasivat sen USA:n Oaklandissa ja Brooklynissa, niin mikseivät täälläkin?

Vapaa-ajan kaupallistuminen on ollut näkyvissä kaiken aikaa. Lompakon suuruus tulee yhä selvemmin määrittelemään sen, kuinka vietämme vapaa-aikaamme vai vietämmekö vapaa-aikaa ollenkaan.

Kenen ehdoilla kaupunkia oikein suunnitellaan? Halutaanko Jyväskylästä varakkaiden ja etuoikeutettujen vai kaikkien ihmisten kaupunki? Onko lähtökohtana maksullisuus vai maksuttomuus, jolloin kaikki olisivat oikeutettuja monipuolisen vapaa-ajan viettoon? Ajankohtaisempi kysymys on nyt rallien lähestyessä, kuuluvatko kadut tavallisille asukkaille vai mainostajille?

Kaupungin päättäjät näyttävät arvostavan urheilua erityisesti silloin, kun se on kaupallista. Ammattiurheilua tuetaan, maksuttomia liikuntapaikkoja harvemmin.

Unkarissa konservatiivinen pääministeri Viktor Orbán on tunnetusti jalkapallomiehiä. Hän on tukenut aktiivisesti jalkapalloa ja ollut perustamassa Ferenc Puskásin jalkapalloakatemiaa lahjakkaille nuorille jalkapalloilijoille. Eiköhän myös tänne mahtuisi vaikkapa Sinuhe Wallinheimon jääkiekkoakatemia tukemaan tulevia ammattijääkiekkoilijoita? Saataisiin tännekin hieman mahtipontisuutta.

Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan.

Heikki Ekman

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Punamultabudjetti kasvattaa ostovoimaa

Vastuu ja politiikka

Todistusvalinta ei vanhoja ylioppilaita muistele

Halpatyö kelpaa – ja silti sitä voi surutta moittia

Muutetaan maailmaa!

Lyhyet

Lyhyet

Uusi sairaala Nova raiteilleen

Ilmastonmuutos saadaan vielä kuriin yhteisvoimin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.