Kenen kaupungissa elämme?

Koulujen päätyttyä oltiin huolestuneita nuorista, jotka ottavat haltuunsa rantoja ja puistoja. Kerjääminen halutaan kieltää lailla ja siivota katukuva köyhistä - tehdä katukuvasta puhdas lakaisemalla ongelma maton alle. Lehdissä kauhistellaan, kuinka juopot ovat paenneet Helsingin metsiin, kun tila kaupungissa ja sen laitamilla käy yhä ahtaammaksi, rajoitetummaksi ja valvotummaksi.

Elämme aikaa, jolloin kaupungeissa rajataan yksi toisensa jälkeen pois erilaisia ihmisryhmiä. Kaupunkitila luo uudenlaisen sääty-yhteiskunnan, jossa vain tarpeeksi tienaavat, hyvinvoivan näköiset ja tietyllä tavalla käyttäytyvät ihmiset suvaitaan.

Kyse on muuttuvasta kaupunkirakenteesta.

Kaupunkipolitiikan osana asuntoyhdistykset ja vartiointiliikkeet määrittelevät tilaa, joka joskus on koettu kaikille yhteiseksi. Kaupungeista uutisoidaan vaaralliset paikat, ne joita jokaisen tulee välttää, eikä niitä, joissa on kaikkein mukavinta hidastella ja lorvailla. Oleskelu ei tunnu enää kuuluvan 2010-luvun kaupunkikuvaan.

Ketä jää jäljelle, kun tehokkaaseen yhteiskuntaan sopimattomat ja paheksuntaa aiheuttavat mutta vaarattomat ihmiset siivotaan pois? Onko tulevaisuuden keskusta yhtä ohitustietä?

Ulkotilaa on lupa käyttää vain matkalla jonnekin, mutta ei olemiseen ja elämiseen. Keskusta-alueiden kaavoitusta tehdään kohde kerrallaan miettimättä pitkäjänteisesti minkälaisen todellisuuden lopputulos tuo mukanaan.

Onkin aika lähteä ennakkoluulottomasti käymään keskustelua kaupunkirakenteesta, jossa kukaan ei ole hylkiö tai poissuljettava, vaan kaupunki on avoin kaikille.

Kaavoituksessa on huomioitava kaupungin sisäinen alueellinen tasa-arvo ja perinteisesti heitteille jätetyt kaupunginosat otettava investoinneissa huomioon. Jyväskylän kävelykeskustan on oltava aidosti avoin ja saavutettavissa ja Jyväskylä kaupunkilaistensa oma.

PALOMA HANNONEN kaupunginvaltuutettu (vihr.) Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.