Kesän puheohjelmat kiinnostavat edelleen

Jyväskylän kesän toiminnanjohtaja Tanja Rasi kertoi Keskisuomalaisessa, miksi puheohjelmaa ei festivaalissa tänä vuonna ollut, ja pohti olisiko kenties puheohjelma hiipunut.

Rasin mainitsema vuoden 2006 puheohjelma ei anna oikeaa kuvaa puheohjelmasta ja sen väitetyistä kävijämääristä. Järjestelyolosuhteet samoin kuin seminaarien sijainti olivat todella poikkeukselliset. Kulttuurintutkimuksen yleisön määrä ei ollut pienempi kuin lastenkulttuurin keskustelun, päinvastoin. Tässä Rasille on varmaan tullut pieni ajatusvirhe. Moitteen sijaan kiitän lämpimästi kaikkia kyseisen vuoden esiintyjiä.

Yleisöt ovat muuttuneet. Vuoden 2007 puheohjelma, Finncon-Animecon, keräsi noin 7 000 yksittäistä kävijää kolmen päivän aikana. He osallistuivat tapahtuman yli yhdeksäänkymmeneen suomen-, ruotsin- ja englanninkieliseen esitelmään ja paneelikeskusteluun. Ne käsittelivät kriittisesti maailmankirjallisuutta, kirjoittamista, sarjakuvaa, taiteita, sekä populaarikulttuurin että korkeakulttuurin-ilmiöitä. Puhe siis kiinnostaa yhä, kuten on nähty tässä joka kolmas vuosi Jyväskylän Kesän puheohjelmana järjestettävässä tapahtumassa. Kesän puheohjelman ajankohtaisuuteen ja globaaleihin teemoihin viittasi arvostaen myös suurlähettiläs ja journalisti Pasi Rutanen totesi Helsingin Sanomissa 12.7.2008.

Rasi kertoo muhimassa olevista uusista ideoista: taiteilijat voisivat kertoa näkemyksistään työnsä yhteiskunnallisuudesta. Se sopisi aikaisempien vuosien teemoihin. Kriittisistä yhteiskunnallisista aiheista on ollut puhumassa tutkijoita, kuvataiteilijoita, ohjaajia, kirjailijoita, tuottajia, poliitikkoja, toimittajia, kääntäjiä, ja muita eri alojen kärkiasiantuntijoita.

Näitä ovat olleet esimerkiksi kirjailijat Abraham B. Yehoshua (Israeli), Jonathan Carroll (Itävalta) Raymond Federman (USA) ja Neil Gaiman (UK/USA), ihmisoikeusaktivisti ja tuottaja Danny Schechter (USA), Unescon teknologiajohtaja Philippe Quéau (Ranska), skeptikko James Randi (USA), tietokoneperformanssitaiteilija Stelarc (Australia) ja TV- ja elokuvaohjaaja Ram Loevy (Israel), filosofi Daniel C. Dennet (USA) sekä professori Kevin Warwick (UK), Jörn Donner, Outi Heiskanen, Mikko Lehtonen, Olli Löytty, Hannele Huovi, Kari Levola, Mari Mörö, Susanna Paasonen, Peter von Bagh, Kaj Chydenius, Kaisa Rastimo, Kari Paljakka, Jukka Maalammi, Juha Hemanus ja Erkki Tuomioja, vain joitakin nimiä mainitakseni.

Tanja Rasin taidolla ylläpitämä, pitkään jatkunut yhteistyö Jyväskylän yliopiston ja monien muiden yhteistyökumppaneiden kanssa on luonut kaupungille erinomaista mainetta nimenomaan poikkikulttuurisen keskustelun kautta ja pitkän yhteistyön esimerkiksi Nokia Research Centerin kanssa.

IRMA HIRSJÄRVI Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Kohtuuden pitää riittää – työelämässäkin

Lyhyet

Jyväsjärvi ja Rantaraitti ovat Jyväskylän keuhkot

Kulmuni on paras johtaja keskustalle

Lyhyet

Äänestäjien tahdosta viis

Tourujoen luontopolku ei ole mikään jätepiste

Lyhyet

Ydinvoima turvallista

Veronmaksajana saa ihmetellä Uuraisten valokuitupäätöksiä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.