Keski-Suomen keskussairaalan asema vahvistuu

Keski-Suomen keskussairaalan kehittämisessä on otettu aimo harppaus eteenpäin.

Itä-Suomen yliopisto ja keskussairaala ovat nyt neuvotelleet lääkärikoulutuksen koko kliinisen vaiheen siirtämisestä Keski-Suomen keskussairaalaan. Kun järjestely aikanaan on toiminnassa, tulee keskussairaalaan kliinisiin opintoihin 30-50 opiskelijaa vuodessa. Neljän vuoden koulutuksen päästyä täyteen mittaansa, opiskelijamääräksi saadaan 150-200!

Keskussairaalan muuttuminen yliopistollisen sairaalan suuntaan on erinomainen uutinen koko maakunnalle. Tämä vahvistaa sairaalan asemaa aikana, jolloin terveydenhuolto on melkoisessa myllerryksessä. Yliopistollisuus tuo sairaalaan entistä koulutetumpaa työvoimaa, joka puolestaan hyödyttää keskisuomalaisia potilaita.

Mitä tämä kaikki maksaa, kysyvät varmaan kuntien päättäjät. Parinkymmenen opettajan palkkaaminen yhdessä Itä-Suomen yliopiston kanssa tietenkin maksaa, mutta operaatiosta saavutettavat hyödyt ovat moninkertaiset. Vaikka kritiikkiäkin on kuultu, viimeistään tuoreimmat päätökset osoittavat, että pysyminen KYS erityisvastuualueessa oli viisas ratkaisu. On vaikea kuvitella, että suuntautuminen Tampereelle olisi tuonut tällaista tulosta.

Sairaanhoitopiiri on päättänyt uuden sairaalan rakentamisesta. Tämä yhdessä lääkärikoulutuksen kanssa tekee Keski-Suomen keskussairaalasta todennäköisesti vielä nykyistäkin houkuttelevamman sekä työntekijän, että potilaan kannalta. Potilaat voivat vuoden 2014 alusta alkaen valita vapaasti minkä tahansa kunnallisen sairaalan Suomesta hoitopaikakseen. Silloin ei ole yhdentekevää, millainen on sairaalan maine.

Valistunut arvaukseni on, että pian alkaa myös lääkärikoulutuksen lisäämisen vastustus. Opetusministeriö on täysin oikeilla jäljillä, kun se on viimeinkin lisäämässä lääketieteellisten tiedekuntien sisäänottoa.

Lyhyttä 1990-luvun alun laman aikaa lukuun ottamatta Suomessa on jatkuvasti ollut pulaa lääkäreistä erityisesti terveydenhuollon tärkeimmällä sektorilla perusterveydenhuollossa. Nyt ei pidä alistua Lääkäriliiton hyvin todennäköiseen vastustavaan kantaan eikä myöskään lääketieteellisten tiedekuntien vetoomuksiin resurssien riittämättömyydestä.

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on jo nyt yhteistyössä yliopistojen kanssa palkannut yhdeksän professoria. Nämä ja palkattavat lisäopettajavoimat takaavat hyvinkin laadukkaan kliinisen opetuksen Jyväskylässä. Opetus on todennäköisesti jopa parempaa kuin perinteisissä yliopistollisissa sairaaloissa, sillä monissa niistä on tiloihin ja opettajiin nähden liikaa opiskelijoita, jotta opetus voisi olla laadukasta.

Aila Paloniemi

kansanedustaja (kesk.)

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.