Keski-Suomesta lapsen oikeuksien kärkimaakunta

Tänään 20.11. vietämme kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää maailmanlaajuisesti hyväksytyn lapsen oikeuksien sopimuksen kunniaksi. Se on myös osa Suomen oikeusjärjestystä.

Sopimuksen keskeiset yleisperiaatteet ovat lapsen edun ensisijaisuus, syrjimättömyys, jokaisen lapsen oikeus kehitykseen sekä lasten näkemysten kunnioittaminen. Nämä periaatteet ovat myös lasten hyvinvoinnin edellytyksiä.

Keski-Suomi on asettanut tavoitteekseen olla hyvinvointiosaamisen kärkimaakunta vuonna 2030. Keskeinen osa hyvinvoivaa yhteiskuntaa ovat hyvinvoivat lapset ja nuoret.

Lapsiystävällisen Keski-Suomen edistämiseksi koottu lapsiohjelman kutsuukin kaikki maakunnan toimijat mukaan yhteiseen työhön tavoitteena, että Keski-Suomi tunnetaan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin maakuntana. Tärkeää on päättäjien ja virkamiesten tahtotila edistää lapsen oikeuksia ja sitä kautta lapsen, nuorten ja perheiden hyvinvointia.

Myös me kaikki lasten ja perheiden parissa toimivat kannamme osaltamme vastuuta lapsen ja nuoren hyvinvoinnista vuoden jokaisena päivänä. Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee lähelleen turvallisia ja välittäviä aikuisia!

Olemme mukana hallituksen valtakunnallisessa LAPE-kärkihankkeessa eli lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa, joka edistää lapsen oikeuksien viemistä käytäntöön. Laajan LAPE-yhteistyön tavoitteena on pysyvästi uudistaa lapsi- ja perhepalveluita lapsi- ja perhelähtöiseksi kokonaisuudeksi sekä siirtää tuen ja palveluiden painopistettä varhaiseen vaiheeseen.

Keskeistä on vanhemmuuden tuki ja lapsen ja perheen osallisuus. Rakennamme esimerkiksi monitoimijaista perhekeskusverkostoa, jonka kautta varhainen ja oikea-aikainen tuki mahdollistuu perheille entistä paremmin.

Jotta lasten oikeudet voisivat toteutua, on lasten oikeuksien sopimus ja lasten hyvinvoinnin tila tunnettava päätöksenteossa paremmin.

Keski-Suomessa lasten oikeuksia on lähdetty edistämään koulutuksella, osaamisen tunnistamisella ja vahvistamisella, luomalla lapsiystävällistä toimintakulttuuria ja vaikuttamalla palvelurakenteisiin. Käytännössä se tarkoittaa mm. tietoa lasten hyvinvoinnista ja terveydestä, lapsivaikutusten arviointia ja lapsibudjetointia tai perheystävällisiä toimintatapoja työpaikoilla.

Tervetuloa mukaan LAPE-työhön Keski-Suomen lasten ja perheiden hyväksi!

Hanna Hämäläinen

muutosagentti

Raija Harju-Kivinen

hankepäällikkö

Päivi Fadjukoff

puheenjohtaja

maakunnallinen LAPE-ohjausryhmä

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Talouslukuja luettava oikein

Kotouttaminen sanana pitäisi kieltää

Johtaako torso laki hölmöilyyn?

Jyväskylän keskusta ei kaipaa korkeita taloja

Suomalainenkaan liha ei ole ekoteko

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Kalevalan sankarit ja pimeä Pohjola

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.