Keski-Suomi säilyy tulevaisuudessakin

Kansanedustaja Anne Kalmari (kesk.) oli huolissaan siitä (KSML 5.2.) aikovatko vihreät, kokoomus ja SDP lakkauttaa Keski-Suomen maakunnan. En osaa sanoa mistä tällainen käsitys on syntynyt, mutta ainakin demareiden puolesta voin edustajalle vastata, että hänen huolensa on aiheeton.

Keski-Suomi on maantieteellisesti tasainen kokonaisuus ja 275.000 asukkaan väestöpohja riittää hyvin esimerkiksi erikoissairaanhoidon järjestämiseen. Erityisesti Jyväskylän, Äänekosken ja Jämsän kasvupotentiaali hyödyttää koko maakuntaa.

Maakunnasta löytyy paljon tulevaisuuteen katsovaa elinkeinotoimintaa, joiden ympärille on hyvä rakentaa kasvua ja parempaa työllisyyttä. Lisäksi maakunnassamme on laadukas yliopisto ja ammattikorkeakoulu, jotka pitävät huolta koulutetusta työvoimasta.

Valtio on toki ollut maakunnallemme huono kumppani, kuten Kalmari kirjoituksessaan nostaa esille. Tässä suhteessa yhteistä edunvalvontaa on syytä tiivistää yli puoluerajojen.

Laajemmassa mittakaavassa on kuitenkin syytä kyseenalaistaa keskustan halu luoda tähän maahan 18 ”itsehallinnollista” maakuntaa. Voidaan kysyä, onko esimerkiksi Kainuun tai Keski-Pohjanmaan maakunnilla riittävää väestöpohjaa palveluiden järjestämiseen vai tulisiko niiden olla osa jotain suurempaa kokonaisuutta? Tai onko niiden taloudellinen kantokyky riittävä?

Onneksi tällaiset pohdinnat eivät kosketa Keski-Suomea vaan aluehallinnon muutoksista huolimatta Keski-Suomen maakunta tulee säilymään myös tulevaisuudessa.

Jani Kokko

varapuheenjohtaja

SDP:n Keski-Suomen piiri r.y.

kansanedustajaehdokas (sd.)

Muurame

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Vaietaan siis tästä

Vanhukset ja hyvinvointivaltio

Lasten eriarvoisuus on hyvinvointivaltion häpeä

Terveellistä, vastuullista ja maistuvaa opiskelijaruokaa

Lyhyet

Lyhyet

Tehoa opettajakoulutukseen

Isot ja pienet asiat sekaisin

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.