Keskusta vastusti sitovaa lausumaa

Keskustan keskisuomalaiset kansanedustajat Petri Honkonen, Anne Kalmari ja Joonas Könttä antoivat virheellisen kuvan eduskunnan lentoliikennettä koskevan asian käsittelystä (KSML 3.6.).

Valtiovarainvaliokunta kirjoitti pitkään mietintöönsä monenlaista asiaa.

Se ei kuitenkaan esittänyt hallitusta velvoittavaa lausumaa lentoyhteyksistä muun muassa Jyväskylään.

Perussuomalaiset ehdottivat laatimani lausuman, jonka hyväksymällä eduskunta olisi velvoittanut hallitusta toimimaan siten, että lennot syksyllä palautuvat.

Tätä sitovaa lausumaa keskustan kansanedustajat vastustivat.

Vain lausuman muodossa hyväksytty kanta menee eduskunnan vastaukseen hallitukselle ja jää elämään, kunnes eduskunta itse toteaa, että velvoite on täytetty.

Keskusta tyytyi mielipiteeseen ja vastusti sitovaa lausumaa.

Valitettavasti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Kansanedustaja Anne Kalmarin kolumni: Talous on hyvinvointimme kivijalka

Vastoin yleistä mielipidettä

Sodille on vanhoja ja myös uusia syitä

Lyhyet

Julkiset palvelut tärkeitä

Lämmin kiitos kaikille varhaiskasvattajille

Lyhyet

Kansanedustaja Kotiahon harhainen identiteettipolitiikka

Puolustan oikeutta – ja lakien mukaan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.