Keskustelu taitetusta indeksistä on usein sivuraiteilla

Taitetusta indeksistä on käyty vilkasta ja värikästä keskustelua ja käydään edelleen. Keskustelua on joskus ollut jopa huvittava seurata. Asia on kuitenkin vakava työeläkeläisille.

Varsinkin perussuomalaiset poliitikot Kauko Tuupainen ja Toimi Kankaanniemi ovat ansioituneet keskustelussa.

Vaalien jälkeen Toimi Kankaanniemi on asiasta vähän rauhoittunut.

Johtuneeko rauhoittuminen kansanedustajan vastuusta. Ehkä mietityttää sekin, mitä tuli puhutuksi ennen eduskuntavaaleja.

Lehtikirjoituksissa taitetun indeksin ”konnaksi” on nostettu Paavo Lipponen. Uskokoon ken tahtoo. En voi uskoa perussuomalaisten Kaukon ja Toimin olevan tietämättömiä siitä, miten taitetusta indeksistä aikanaan sovittiin. Sopimassa tuolloin he eivät kuitenkaan olleet.

Nykyinen hallituskumppani kylläkin oli silloisen valtiovarainministerin johdolla. Populistisilla väitteillä on ansiokasta edetä asian tiimoilta ja saada kannatusta.

Olen aivan varma siitä, että kansanedustajan tiedossa on indeksiasian valmistelu sekä hallituksessa että eduskunnassa.

He tietävät, miten asia esitettiin ja kuka sen esitteli. Ja jos ei tiedä, on se kovin valitettavaa. Selville asian ainakin saa. Samalla saa itselleen asiasta oikeaa tietoa ja ymmärrys lisääntyy.

En ole huomannut perussuomalaisten tehneen minkäänlaista aloitetta eduskunnassa taitetun indeksin poistamiseksi. Sen sijaan Kimmo Kiljunen on tehnyt.

Kiljunen myötää avoimesti, että ollessaan eduskunnassa hän kannatti taitettua indeksiä silloisessa valtion taloudellisessa tilanteessa. Nyt tilanne on muuttunut.

Toivon mukaan perussuomalaiset kannattavat Kiljusen aloitetta. Silloin tulee ainakin jotain tehdyksi taitetun indeksin poistamiseksi.

Jukka Kannisto

eläkeläinen

Jyväskylä

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Kirja on seikkailu

Vanhus- asiassa tarvitaan ryhtiliike

Kotoutus on hyvällä mallillla

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Tekeekö seksuaalikasvatus nuorista helppoja uhreja?

Tulevaisuuden hoiva

Numerot kertovat aina ihmisistä, kokoomus

Ken on syyllisin?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.