Kestävyysjuoksu lamakuopassa

Kun Merlene Ottey äskettäin pinkaisi naisten 100 metrillä ajan 11,71, aloin taas miettiä suomalaisen yleisurheilun tilaa. Miksikö? No tämä mainittu Ottey on jo 50-vuotias eikä yksikään naissprinttereistämme ole päässyt lähellekään hänen aikaansa tänä kesänä.

Yleisurheilussa naisten puolella tilanne on jo vähintäänkin masentava, mutta ei miesten tilannekaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta häävi ole. Väittävät kaiken lisäksi, että kestävyysjuoksumme taso olisi selvässä nousussa. Varmasti näin onkin, sillä kylmä fakta on, ettei pohjamudista ei ole kuin yksi suunta, ylöspäin!

Ällistyn, jos Suomessa noustaan lähivuosikymmenenä kestävyysjuoksussa 1970-luvun ja osin 1980-luvun hurjalle tasolle. Joidenkin kaiken tietävien tyyppien mielestä tuolloin juoksijoiden aamupuurossa oli muutakin kuin rusinoita.

Osittain asia varmaan näin onkin, mutta on myös kymmeniä sallittuja seikkoja, joista tuolloinen ylivertaisuus nykypäivään verrattuna johtuu. Ensinnäkin siihen aikaan suorituskyvyn mittaus ns. kovissa lajeissa oli arvossaan. Se oli aitoa - ei tarvinnut rahalla houkutella. Helpot lajit olivat sitten luovuttamista ja niitä varten, jotka eivät kestäneet kovaa fyysistä rasitusta.

Lisäksi esikuvien merkitys oli valtava. Fyysinen aktiivisuus oli aivan toista luokkaa kuin nykyään, jolloin tietokoneet yms. korvaavat huolestuttavasti luonnollisen liikkumisen hyötyjä. Meillä ei yksinkertaisesti ole tarjota pitkänmatkanjuoksuihin suuria massoja, jotka omaisivat sen hirmuisen fyysisen sekä henkisen pohjan jotka vaaditaan, että kestetään huipputulosten edellyttämät, lähes epäinhimilliset rääkit.

"Kultavuosina" taso oli hämmästyttävä. Vuonna 1973 kympillä oli alle 30 minuutin juoksijoita 41! Paljonko nyt? Vuonna1976 samalla matkalla 10 parhaan juoksijan keskiarvo oli 28.18. Paljonkos se Matti Räsäsen kesän kärkiaika olikaan? Pekka Päivärinta, joka silloin oli vain juoksija muiden joukossa, teki seuraavan sarjan: 1 500m 3,37; 3 000 m esteet 8,24; 5 000m 13,28; 10 000 m 27,53; 25 000m 1,14, 25 eli silloinen ME ja vielä maraton 2,12 pintaan. Tulossarjaa kelpaa kyllä esitellä missä maailman kolkassa tahansa nykyään.

Pekka harjoitteli töittensä ohessa n. 200 km viikossa keskimäärin, ulkomaan leirejä ei ollut ja vuodessa oli yleensä yksi ruhtinaallinen lepopäivä.

Tapio Kantanen juoksi esteissä alle nykyään kovana pidetyn rajan 8,30 peräti 42 kertaa. Moniko suomalaisjuoksija on tuon haamurajan alle kyennyt kymmenenä viime vuotena? 1 500 metrillä 3,40:n alitus tuntuu ylipääsemättömältä nykymailereillemme. Antti Loikkanen juoksi sen alle 24 kertaa, uroteko, jota ei siihen aikaan juuri noteerattu.

Paljon parjattu Martti Vainio loikki kympillä 68 kertaa alle 29 minuutin, 24 kertaa alle 28,10 ja kymmenen kertaa alle 28 minuutin. Vielä 40 vuotiaana "jäähdyttelijänä" hän sanojensa mukaan "löntysteli" aikaan 28,30,5, joka oli silloin veteraanien maailmanennätys. Martti treenasi parhaimmillaan jopa 300 km viikossa - sehän tekee äkkiä laskien reilun maratonin päivässä!

Nämä "renesanssiajan" menijät joutuivat lisäksi antamaan huomattavaa tasoitusta nykymiehille mm. liikemekanismin hyödyntämisessä, jalkineissa sekä ruokavaliossa. Lasse Viren on sanonut, että jos hän olisi syönyt terveellisemmin sekä hyödyntänyt maksimallisesti vitamiinien tehon, kympin ajasta olisi lohjennut vähintään puoli minuuttia!

Ja lopuksi, mitähän Keskisalo ja kumppanit saisivat irti noiden vuosien aikaisilta tartanradoilta?

HEIKKI JÄRVELIN Toivakka

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Loikkaukset väärin äänestäjiä kohtaan

Ilmastonmuutoksen saa kuriin vain kulutusta vähentämällä

Ei enää uusia tasaveroja, Jyväskylä!

Lyhyet 27.5.

Lyhyet 26.5.

Metsäteollisuuden talousmetsät eivät sovellu luontoretkeilijöille

Suomi on ilmastorikollinen

Luonnon hävityksen kauhu odottaa meitäkin Laukaassa

Onko masentunut ihminen sairas?

Lyhyet 25.5.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.