Keuruun varuskuntaa tarvitaan

Puolustusvoimien eläköityvä komentaja, amiraali Kaskeala ehdottaa vuodeksi 2012 mahdollista ratkaisua kahden varuskunnan sulkemiseksi vuonna 2016.

Tämän ajatuksen ja muunkinlaisia visioita puolustusvoimien rauhanajan rakenteen muutosesityksistä olen eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsenenä kuullut jo menneellä vaalikaudella. Minulle ja muillekaan asioissa mukana olleille Kaskealan ajatuksissa ei ole mitään uutta.

Puolustusvoimissa kuten muissakin organisaatioissa on aina monia erilaisia suunnitelmavaihtoehtoja tehtävien hoitamista varten.

Eduskunnan puolustusvaliokunta linjasi hiljakkoin turvallisuus- ja puolustuspoliittista kannanottoa varten maanpuolustuksen kulmakiviksi:

1: Koko maan puolustamisen, 2: yleisen asevelvollisuuden ja 3: näiden tarvitseman varuskuntarakenteen. Täten tämän eduskunnan ja tämän hallituksen aikana ei päätöksiä varuskuntien lakkauttamisista tule. Tämän takeeksi eduskunta hallituksen esityksen mukaan päätti osoittaa kireässäkin taloustilanteessa puolustusvoimien esittämät määrärahat, jotta varuskuntien lakkauttamispuheille nyt ei ole aihetta.

Näen Kaskealan ajatusten taustana kenties halun saada lisää rahaa puolutussektorille, jossa kansainvälinen kriisinhallinta kallistuu koko ajan.

Keuruun varuskunta on vähintäinkin kolmen maakunnan; Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan ainut maavoimien varuskunta. Puolustusvoimien rauhanajan koulutus-ja virka-aputehtävien kannalta Keuruun varuskunta toimintoineen on täysin välttämätön. Toimet onnettomuuksien, suurpalojen, väkivallan tai terrorismin torjunnassa edellyttävät suhteellisen läheltä saatavaa puolustusvoimien virka-apua siviiliviranomaisten tueksi.

Keuruun varuskunnan pioneeri- ja suojelualan osaaminen laajaa vastuualuetta ajatellen on välttämättömyys. Hajautettu maavoimien joukkojen sijainti takaa turvallisuutta jo normaalioloissa.

Asevelvollisten ja heidän matkojensa kannalta on tarpeen, että varuskunnat ovat mielekkäästi tavoitettavissa. Yhä merkittävämmäksi tuleva vapaaehtoinen maanpuolustus- ja turvallisuuskoulutus tarvitsee varuskuntien tukea mm. tiloina, materiaalina ja koulutushenkilöstönä.

Varuskunnat ovat tärkeitä maanpuolustustahdolle, puolustusvoimien yhteiskuntasuhteille ja reserviläistoiminnoille. Menetys huomattaisiin varmasti, jos maassa olisi vain kolme ylisuurta valmiusyhtymien varuskuntaa, joiden lisärakentamisiin ja maa-alueiden hankintoihin menisi paljon rahaa.

Olemassaolevien kiinteistöjen ja rakennusten käyttäminen ainakin Keuruulla on erittäin taloudellista ja mielekästä.

Tietoisena eri realiteeteista haluan voimakkaasti ampua alas ajatukset Keuruun varuskunnan lakkauttamisesta. Ikäluokkien pienentymisestä huolimatta myös ensi vuosikymmenellä Keuruun varuskunnalla on oma paikkansa rauhanajan tehtävissä. Suomella ei ole varaa Ruotsin mallin mukaan ajaa alas puolustusvoimiaan ja lakkauttaa varuskuntiaan.

Maakunnat tarvitsevat Keuruun varuskuntaa. Sen kehittämiselle tarvitaan työrauha. Tämä on koko Keski-Suomen parhaaksi.

LAURI OINONEN kansanedustaja (kesk) puolustusvaliokunnan jäsen Keuruu

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet 25.5.

Koulussa huomio perustaitoihin

Alle 18-vuotiaan työllistäminen on vastuullinen teko

Hallitusohjelmaan kansallinen talous- taidon ohjelma

Sain hyvää palvelua

Suomen puolesta Euroopan unionissa

Lyhyet 24.5.

Lyhyet 24.5.

Pidetään seurakunnassa syli avoimena partiolaisille

Päihteiden myynnin ikärajoja on valvottava

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.