Kiitos jo etukäteen

Vaikka en olekaan syntyperäinen jämsäläinen, ovat Hiidenmäen risteyksen useat liikennetapaturmat ja myös -kuolemat koskettaneet sisintäni monella tapaa. Olinhan yhdessä kolarissa itsekin osallisena.

Kun itse olin töpeksinyt risteyksessä, otin yhteyttä alueen tiehallintoon, jota lähestyin aluksi puhelimitse ja sitten kirjallisesti 17.2.2005.

Ehdotin halvimpaa kontrollia eli nopeuden valvontakameroita. Niitä asennettiinkin, mutta muut yhteiskunnassa tapahtuneet asioiden kehityskulut kumosivat hankkeita. Kuitenkin sain kiitoskirjeen tiehallinnolta 7.3.2005.

Seuraavaksi maaherra Saaren asettama lääninhallituksen liikenneturvallisuuden yhteistyöryhmä toivoi kirjeessään kuntien valtuutetuille 10.2.2005 valtuutetuilta aloitteellisuutta etsiä kunnista kohteita, joilla liikenneturvallisuutta voitaisiin parantaa. Liitteenä oli tilastoja heikentyneestä tieliikenneturvallisuudesta. Vastasin kirjeeseen noin viikon kuluttua sen saapumisesta ja voi olla, että olin ainoa vastaaja Jämsästä.

Ilmeisesti Saaren aloittaman prosessin seurauksena Jämsästä jäävät historiaan ainakin kaikki Hiidenmäen tasoristeysonnettomuudet. Siksi vielä autoilevana tienkäyttäjänä lausun etukäteiskiitokset risteyksen remontista tiehallinnolle.

MAUNO SUOKAS Jämsä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Mustamaalaus ei hyödytä Uuraisia

Palautussopimusten puute on ongelma

Sateenkaariliike vahingoittaa

Lyhyet

Lyhyet

Tietoisuuden lisääminen kieli­mahdollisuuksista ei tapahdu hetkessä

Edullisempaa parkkitilaa kaasu- ja sähköautoille

Ratkaisut ovat jäsenmaiden käsissä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.