Kirkon luotettava nuotteihinsa

Valtakunta on järkyttynyt viime päivinä. Ministeri on sanonut, mitä ajattelee. Ja se peli ei tässä maassa vetele. Päivittäköön sanomansa mitäänsanomattomaksi ja veisatkoon niin kuin muutkin veisaavat. Vaikka nuotin vierestä.

Kirkko on luottanut nuotteihinsa vuosisatojen ajan, mutta vihdoinkin päivittänyt ne ajan vaatimuksiin. Ennen se opetti, että Jumalaa on toteltava enemmän kuin ihmisiä. Samoin opettivat jo apostolit ja koteihin jaettu Katekismus.

Tuskinpa ministerikään tiesi, että oppi on päivitetty eikä enää edusta kirkon kantaa. Mistä sen kannan voisi tietää, jos kirkkokäsikirjastakaan ei ole uusia päivityksiä? Muuttunut kanta ilmeni vasta piispan päivittelystä.

Sisäministerin puhe piti lukea oikein kahteen kertaan. Kerrassaan naseva ja asiallinen. Kunpa kaikilla poliitikoilla olisi yhtä selkeä viesti. Olen puhujan kanssa tismalleen samaa mieltä, siksi päivittelyt eivät saa sympatiaani.

Päivittely ei ota laantuakseen. Sensaatiolehden lööppi kirkui, että kirkko menettää miljoonia ministerin puheiden vuoksi. Lööpistä ei selvinnyt, puhuttiinko euroista vai jäsenistä.

Saattaa olla suurempikin vaara, jos kirkko jatkaa päivityksiä. Voi menettää sekä jäsenet että rahat, sillä paatti vuotaa kummastakin laidasta.

On ilo tuntea pappeja, jotka uskovat sanomaan, jota julistavat. Voimia heille. Mutta ne, joilla ei ole rohkeutta ajaa sen ”firman” asiaa, josta palkkansa saavat, etsikööt työmaansa toisaalta.

Vaikka ajassamme ei näytä olevan muuta pysyvää kuin muutos, niin on olemassa yksi sanoma, joka ei ole päivitettävissä. Se on evankeliumi. Sanoman keskus on Hän, joka sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä”. Sitä ei päivitetä paremmaksi.

Paavo Lievonen

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Onko Peukkula Jyväskylän oma tyyli?

Odotetaan nyt tuloksia ensin!

Lyhyet

Nova – kallis kulissi?

Suomessa pankki voittaa aina

Mäntykankaan portilla. Kuva: Maila Pirkkalainen

Pensasmustikan ilotulitus. Kuva: Irma Lahtela

Varisevat lehdet. Kuva: Olli Oksanen

Lyhyet

Vastuullista talouspolitiikkaa?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.