Kiusaamisen jatkuva hiljainen hyväksyntä on pöyristyttävää

Ihminen on kehittyvä eliölaji. Mihin vielä kykeneekään, ennen kuin kuin aikamme tässä mahtavassa universumissa joskus päättyy. Ajatelkaapa, kuinka paljon edistystä yksistään teknologian alalla on tapahtunut sadan viime vuoden ajalla.

Kehitys ja muutos on väistämätöntä, viisaammat meitä valistavat: pienikin taantuminen olisi katastrofi aina niin tärkeille talouskasvulle ja kilpailukyvylle. No, nähty ja koettu on, etteivät nekään ikuista onnea takaa.

En millään jaksa ymmärtää, että näinkin edistynyt ja ”älykäs” ihmiskunta – jo aikoja sitten kuun kamaralla kompastellut, vuosisadan ”hyödyllisimmän” pelotteen eli atomipommin loihtunut ,senkin keksinyt, että kiekkoa voi runnoa katiskaan sisätiloissakin – että tämä porukka ei saa millään koulukiusaamista kuriin?

Asia kyllä tiedostetaan, mutta melko poikkeuksetta todelliset keinot unohdetaan. Yleensä kaikissa keskustelutilanteissa ja -paneeleissa ymmärrystä osoitetaan jopa ennemminkin kiusaajalle kuin kiusatulle. Ainakin näin minä ymmärrän.

Aika kuluu jonninjoutavaan, vaikka hyvin tiedetään, että jokainen hukattu hetki lisää kärsimystä itse asian eli kiusatun kohdalla. Mieleen tulee, että asiaa hyssytellään ja vähätellään, koska on muita, tärkeämpiä asioita, jotka pitää saada hallintaan.

Voi olla näinkin, mutta entä jos tehtäisiin tarkka tutkimus, jossa todettaisiin kiusaamisen aiheuttavan niin suurta toimintakyvyn menetystä, että se monen henkilön kautta vaikuttaisi negatiivisesti kansantuottoon ja ulkomaanvientiin? Yksinkertaisesti meidän kaikkien pitäisi vain tajuta, että kyse on aina yksilöstä, joka alistettuna kokee hirvittävän henkilökohtaisen tragedian ja josta toipuminen voi olla hyvinkin hankalaa.

Ihmettelen suuresti niitä henkisesti tasapainottomia olentoja, jotka armotta ja säälittä päivästä toiseen iskevät uhrinsa kimppuun ja kykenevät vielä kirkkain silmin omatunto puhtaana katselemaan peiliin. Näille sielullisen pienuuden omaaville alistamisen täytyy olla kuin huume, josta tulee riippuvaiseksi.

Samoin ihmettelen sivusta seuraajia, jotka eivät reagoi miltenkään, vaikka näkevät uhrin kärsivän. Puolustuspuheita on aivan turha kenenkään esitellä, sillä kaikki kiusaamiseen johtavat syyt, mukaanlukien selittelyt olla puolustamatta uhria, ovat tekosyitä.

Millaisia rangaistuksia kiusaajille sitten pitäisi tuomita? Nykyisten päänsilittelyjen ja ymmärtämisen sijaan tietenkin kovat sekä herättävät rangaistukset, sillä pitkäaikainen ja jatkuva kiusaaminen täyttää mielestäni helposti sadismin ulkoiset piirteet.

Pahimmassa tapauksessa uhrilta viedään pois naurun lahja, usko ihmiseen ja aiheutetaan jopa pysyvä henkinen taantuma. Kiusaajan pitää siis maksaa tuntuvasti rikoksistaan, eikö niin?

Heikki Järvelin

Toivakka

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

LyhyetKesätapahtumat kiertoon, rallit Seinäjoelle, tangomarkkinat tänne.Ja Ailamarista kuningatarEn ole koskaan syönyt pizzaa tahi hampurilaista, en ole somessa, mutta pärjäilen. Sh, kun olen vältän näitä.

Kaupunki ei välitä melusaasteesta

Masennuseläkkeet ovat kestämättömällä tasolla

Psyyken lääkintä on viimeinen keino

Lyhyet

Kansallisarkisto, sotiemme historian tutkimus ja SS-olettamukset

Avoin kirjeeni kansanedustajille

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.