Kohtaamisia äidin kuoltua

”...Runo oli valmis, runo äidistä joka on kuollut nyt, koko päivän olen yrittänyt palauttaa sitä mieleeni mutta se ei tule, hän on lopullisesti poissa, on taas yö...” Näin muotoili Pentti Saarikoski.

Kuljemme hiljaa arkun perässä. Arkkua kannattelevat kolme veljeäni, kaksi poikaani ja yksi heidän serkkunsa. On tammikuun kolmas päivä, mielessä soivat vielä kirkossa esitetyn laulun sävelet ”Tuonen lehto, öinen lehto, sinnepä lapseni saatan”.

Meitä on vain pieni joukko: me lapset, lapsenlapset ja yksi lapsenlapsenlapsemme sekä yhdet äidin pitkäaikaiset naapurit. En katso jalkoihini vaan jonnekin kaukaisuuteen.

Minä olen nyt perheen vanhin, jonka vuoro on ehkä seuraavana lähteä.

Osaanko olla nuoremmille esimerkkinä ja tukena?

Yhtäkkiä tunnen, kuinka liukastun ja kaadun taaksepäin. Nuoret miehet ottavat minusta kiinni ja pääsen vielä haudalle. Saan särkylääkettä ja nilkan kipu hellittää.

Muutaman päivän kuluttua joudun menemään Uuraisten terveyskeskukseen, josta lääkäri määrää minut tutkimuksen jälkeen röntgeniin. Sinne lääkäri viestittää, että on kela-taksilla suoraan keskussairaalaan; nilkka on murtunut. Se kipsataan ja pääsen kotiin.

Muutaman päivän kuluttua kipsi hankaa jalkaani haavan. Taas keskussairaalaan, jossa saan ystävällistä kohtelua ja asianmukaista hoitoa. Sirkkelin ääni kirahtaa, kun kipsi sahataan pois. Nopeasti haavaan side ja jalkaan ortoosi ja antibiootit päälle.

Minut siirretään Palokan terveyskeskukseen, jossa olen melkein kaksi viikkoa.

Olen isossa valoisassa huoneessa, jossa sairaalassaoloaikana vaihtuu kolme eri huonetoveria. He kaikki ovat minua vanhempia, ja ihailen sitä kunnioittavaa tapaa, jolla henkilökunta kohtelee meitä, kaikki: siivoojat, keittiöhenkilökunta, hoitajat ja lääkäri.

Koskaan he eivät näytä kiirettään, vaan ovat aina ystävällisiä. Erityisesti haluan kiittää osastonlääkäriä Aune Haukiota, jonka rauhallinen olemus luo koko osastolle potilaita kunniottavan tunnelman.

Pääsen kotiin vasta, kun lääkäri on varmistanut minulle kotisairaanhoidon Uuraisilta. Taas kiitokset kultaiselle kotisairaanhoitajalle Virpi Lapinojalle.

Ihmettelen sitä purnausten ja moitteiden tulvaa, jota osoitetaaan terveydenhoitohenkilökuntaa kohtaan. Minulle jäi myönteinen ja kiitollinen tunne. Minua parannettiin. Kiitokset teille!

Marja-Liisa Silvasti

Uurainen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Helppo ja hyvä teko

Hallituskolmikon tarjoamat vastaukset eivät vakuuta

Ystävien merkitys

Mikä kuntapäättäjiä oikein vaivaa?

Lyhyet 15.7.

Lyhyet 15.7.

Syrjäytyminen juurihoitoon

Hyönteiskato voi iskeä ihmiskuntaan todella nopeasti

Rakkaan läheisen lähtö on aina iso muutos

Lyhyet 14.7.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.