Kolmannen sektorin merkitys pitää viimein tunnustaa

Tämän vuoden alusta voimaan tullut aktiivimalli on herättänyt paljon keskustelua. Malli on monimutkainen, joten on ymmärrettävää, että se herättää huolta.

Ydin on kuitenkin selkeä: työttömyysetuus voidaan maksaa täytenä, jos etuudensaaja on ollut työllistymisensä suhteen aktiivinen lain edellyttämällä tavalla.

Mikäli aktiivisuusedellytys ei täyty, työttömyysetuus pienenee seuraavan tarkastelujakson ajaksi 4,65 prosenttia.

Leikkaus vastaa yhtä korvauksetonta päivää kuukaudessa. Palkkatyöksi ei sovellu vapaaehtoistyö eikä talkootyö.

Seuraavalla hallituskaudella tulisi tavoitella vähintään 75 prosentin työllisyysastetta. Tämä tavoite on vaikeaa tavoittaa ilman pitkäaikaistyöttömien työllistymistä.

Suomessa on hyvästä talouskehityksestä huolimatta edelleen jäljellä noin 250 000 pitkäaikaistyötöntä, joiden työllistyminen on vaikeaa. Heissä on monia, jotka eivät pysty osoittamaan aktiivisuutta hallituksen edellyttämällä tavalla. Näin lyödään lyötyä lisää.

Sen sijaan olisi hyväksyttävä aktivoinnin osoitetuksi myös muunlainen aktiivisuus. Tällä on ennen kaikkea henkilölle itselleen suuri merkitys. Mutta pitkässä juoksussa tämä säästää myös valtion kustannuksia sosiaalimenojen osalta.

Tässä yksi ratkaisu olisi kolmas sektori. Yhdistysten ja järjestöjen yhteiskunnallinen merkitys on tunnustettava. Niiden voimavarat on saatava paremmin yhteiskunnan käyttöön.

Yhdistyksillä ja järjestöillä on paljon hyvää asiantuntemusta, jota pystyttäisiin käyttämään myös pitkäaikaistyöttömien työllistämisessä.

Hanna Laakso

pastori

kokoomuksen puoluevaltuuston jäsen

kansanedustajaehdokas

Laukaa

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Vapaiden uudistus perheiden ehdoilla

Lyhyet

Lyhyet

Työtä ilmaston puolesta yhteisillä ponnisteluilla

Palvelusetelit ja sosiaalipalvelut

Työnantaja, uskallatko olla rohkea?

Työllisyys kasvu-uralle paikallisella sopimisella

Tulevaisuuden terveydenhuollon mahdollisuudet näkyviin

Tärkeä maatalous

Mäkinen ei tajua isoa muutosta autoilussa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.