Kotihoidon maksut ovat kohtuulliset Jyväskylässä

Keskisuomalaisen mielipidepalstalla on ollut kirjoituksia kotihoidon maksuista ja järjestelyistä Jyväskylän kaupungissa.

Kotihoidolla tarkoitetaan kotona asumisen tukemista ja henkilökohtaista selviytymistä tukevia palveluita. Kotihoitoon kuuluvaa kotipalvelua ja kotisairaanhoitoa toteutetaan yhdessä asiakkaan, omaisen ja eri yhteistyötahojen kanssa. Palvelut perustuvat kirjalliseen hoito- ja palvelusuunnitelmaan.

Olemme pahoillamme, että kotihoidon maksuista tiedottaminen ei onnistunut. Tiedote oli tarkoitus jakaa kotikäyntien yhteydessä ja samalla selittää muutos asiakkaalle. Olemme laatineet asiasta uuden tiedotteen, ja henkilökunta auttaa maksun määräytymisen selvittämisessä.

Jatkuvasta säännöllisesti annetusta kotipalvelusta ja kotisairaanhoidosta peritään palvelukertojen, palvelunkäyttäjän maksukyvyn sekä perheen koon mukaan määräytyvä kuukausimaksu. Kuukausimaksu on oltava kohtuullinen, eikä se ylitä saa ylittää palvelun tuottamisen kustannuksia.

Seuraavassa on pari esimerkkiä kohtuullisen maksun määrästä. Jos asiakaan bruttotulot ovat 1 000 euroa kuukaudessa, ja hän tarvitsee kotihoidon palvelua kuukauden jokaisena päivänä vähintään kaksi kertaa, on maksu 194,25 euroa kuukaudessa. Jos pariskunta saa kotihoidon palvelua kolme kertaa kuussa, maksu on 61,60 euroa yhteisillä 1 700 euron bruttotuloilla.

Kotihoidon maksuihin tuli muutoksia maaliskuun alusta alkaen. Säännöllinen kotihoito ja kotisairaanhoito kuuluvat kuukausilaskutukseen, kun hoito on ennalta sovittua ja hoitosopimus asiakkaan kanssa laadittu. Aiemmin kertamaksun maksaneet kotisairaanhoidon asiakkaat siirtyivät tuloperusteisen kuukausilaskutuksen piiriin. Hallinto-oikeus ja kuntaliiton lakimies ovat antaneet tämän tarkennetun ohjeen säännöllisen palvelun tulkintaan. Laki ja asetus eivät ole muuttuneet.

Joidenkin asiakkaiden maksut laskevat ja joidenkin voivat nousta. Asiakkaiden kotihoitomaksu ei muutu ennen kuin muutos on heille riittävän selvästi perusteltu. Muutoksesta tehdään aina kirjallinen päätös.

Kotihoidon maksuasiaa koskeviin kysymyksiin vastaa kotihoidon palveluyksikön johtaja Marjatta Salminen, puhelin (014) 625 575.

Tietoa on lisätty myös Jyväskylä kaupungin verkkosivuille osoitteeseen: http://www.jyvaskyla.fi/sote/ikaantyvat/palvelutkotiin.

Ystävällisesti

PEKKA UTRIAINEN sosiaali- ja terveysjohtaja SIRKKA KARHULA vanhuspalveluiden ja terveyskeskussairaalan tulosaluejohtaja MARJATTA SALMINEN kotihoidon palveluyksikön johtaja Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

LyhyetKesätapahtumat kiertoon, rallit Seinäjoelle, tangomarkkinat tänne.Ja Ailamarista kuningatarEn ole koskaan syönyt pizzaa tahi hampurilaista, en ole somessa, mutta pärjäilen. Sh, kun olen vältän näitä.

Kaupunki ei välitä melusaasteesta

Masennuseläkkeet ovat kestämättömällä tasolla

Psyyken lääkintä on viimeinen keino

Lyhyet

Kansallisarkisto, sotiemme historian tutkimus ja SS-olettamukset

Avoin kirjeeni kansanedustajille

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.