Koulukiusaamisen vakavat traumat haaste opettajille

Artikkeli ”Pian ette näe minua”, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa 9.10., järkytti minua syvästi. 11-vuotiaan Antin (nimi oli tietysti muutettu) äiti kertoi laajassa artikkelissa pojastaan, joka oli yrittänyt itsemurhaa jo kaksi kertaa.

Ensimmäinen kerta oli jo 8-vuotiaana ekaluokkalaisena, jolloin Anttia oli kiusattu ja toinen 11-vuotiaana.

Antti on ollut terapiassa, sairaalassa ja syö parhaillaan mielialalääkkeitä.

Koulua poika pystyy jatkamaan.

Itsestäni en muista, että minua olisi lapsena kiusattu. Olin kai niin vilkas, että kiusaajat säikähtivät, kun avasin suuni.

Tein omasta elämäntyöstäni suurimman osan nuorisoasteen äidinkielenopettajana.

Nykyään syyllistetään opettajia siitä, etteivät nämä kiinnitä tarpeeksi huomiota kiusaamiseen. Mutta oman kokemukseni mukaan opettajan on todella vaikeaa huomata kiusaamista.

Usein sellaiset nuoret, joilla oli ongelmia, jäivät tunnin loputtua keskustelemaan opettajan kanssa. Joskus he noudattivat opettajan neuvoa ja hakeutuivat terveydenhoitajan vastaanotolle.

Yksi tapaus on jäänyt erityisesti mieleeni. Olin luokanvalvojana, ja ryhmässäni oli tyttö, joka eristäytyi muista.

Hän ei juurikaan ottanut osaa opetuskesteluun, ja toiset oppilaat pitivät häntä yksinkertaisena ja kiusasivat häntä.

Minulle tyttö kertoi, että hänellä oli kuulovamma. Hänellä oli myös kuulolaite, jota hän yritti peittää kampauksellaan.

Minua tyttö kielsi ehdottamasti kertomasta asiasta luokkatovereileen.

En enää muista, kuinka tytölle kävi.

Lehtikirjoituksen mukaan lapsen itsemurhapuheet, viiltelyt ja muut vastaavat viestit on aina syytä ottaa vakavasti.

Antin äiti on kuitenkin optimistinen. Hän tietää, että kun Antti aikanaa selviää tästä, hänestä kasvaa herkkä mutta vahva ihminen. Sellainen, joka ymmärtää elämää ja toisia ihmisiä.

Marja-Liisa Silvasti

opettaja, eläkkeellä

Uurainen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Masennuseläkkeet ovat kestämättömällä tasolla

Psyyken lääkintä on viimeinen keino

Lyhyet

LyhyetKesätapahtumat kiertoon, rallit Seinäjoelle, tangomarkkinat tänne.Ja Ailamarista kuningatarEn ole koskaan syönyt pizzaa tahi hampurilaista, en ole somessa, mutta pärjäilen. Sh, kun olen vältän näitä.

Kaupunki ei välitä melusaasteesta

Lyhyet

Avoin kirjeeni kansanedustajille

Kansallisarkisto, sotiemme historian tutkimus ja SS-olettamukset

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.