Koulun lakkautus on Jyväskylän häpeä

Päätoimittaja Pekka Mervolalta oli erinomainen kirjoitus: ”Helsinki kahmii roimasti tukirahoja”. Se on totta. Helsinki tulee muulle Suomelle kalliiksi. Mutta samalla tavalla Jyväskylä kahmii määrärahoja, jotka pitäisi jakaa tasaisemmin koko kaupungin alueelle.

Jyväskylän isoissa hankkeissa lueteltiin 13.10. kohteita 16, joista yksikään ei ollut entisen Jyväskylän mlk:n eikä Korpilahden alueella. Ensimmäisenä oli Hippos2020-hanke. Sen kustannusarvaus on satoja miljoonia euroja. Suurta uhkarohkeutta Kaupunginvaltuustolta osoittaa veronmaksajien rahojen sijoittaminen niin epävarmaan hankkeeseen.

Jyväskylän tilinpäätösennuste on vuodelle 2019 on tappiollinen 34 miljoonaa euroa ja velkaa joudutaan ottamaan lähes 66 miljoonaa euroa. Rakennusliike Lehto Group on huonossa hapessa. Vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla kertyi tappiota 27,5 miljoonaa euroa. Kannattaako Jyväskylän lähteä niin epävarman yrittäjän kumppaniksi hankkeeseen, joka ei ole veronmaksajille rahasampo, vaan riippakivi.

Sairaala Novaa on sanottu Euroopan moderneimmaksi. Sen hinta nousee niin korkeaksi, että kunnat pelkäävät tulevia maksuja. Laki määrää hoitamaan sairaat, vanhukset ja lapset, mutta urheilu on vapaaehtoista leikkiä.

Lyhyet-palstalle tulee jatkuvasti Hippos2020-hanketta vastustavia kirjoituksia. Toive on, että Ksml teettäisi puolueettoman tutkimuksen siitä, kuinka suuri prosentti kaupunkilaisista tarvitsee säännöllisesti Hipposta. Keskisuomalainen ei kelpaa tutkimuksen tekijäksi, koska se on täysin selvästi hankkeen kannattaja. Samalla voitaisiin tutkia, ovatko liitosalueen asukkaat tyytyväisiä kaupunkiin.

Valon kaupunki, rallit ja muut tapahtumat, jotka houkuttelevat tuhansia ihmisiä tungeksimaan autoineen kaupungin ruuhkaiseen keskustaan, ovat luonnon kannalta vahingollisia. Milloin vihreät ryhtyvät niitä voimakkaasti vastustamaan? Maalaisille mahtavin valon juhla on kirkas tähtitaivas ja ralleja sata kertaa hienompi elämys on metsän hiljaisuus.

Kansanedustaja Bella Forsgrénilta odotan suoraa ja kiertelemätöntä vastausta kysymykseeni: Kumpi on vihreämpää, rakentaa valtavat ja kalliit sisähallit pääsymaksuineen Hippokselle vaiko ympäri kaupunkia monipuolisia lähiliikuntapaikkoja, pyöräteitä, pallokenttiä, luisteluratoja, hiihtolatuja, uimarantoja ja koulujen liikuntapaikkoja ilmaiseen käyttöön vapaan taivaan alle.

Jyväskylän häpeä on se, että rahaa riittää loputtomasti liikuntapaikkojen rakentamiseen ja häikäiseviin ja meluaviin huveihin, mutta ei pienen elinvoimaisen ja kyläläisten rakastaman Saarenmaan koulun ylläpitämiseen. Eikö Keski-Suomen kansanedustajia yhtään hävetä ja miksi he ovat hiljaa? Saarenmaan koulussa on 41 oppilasta ja jos koulurakennuksessa on jotain korjattavaa, kaupungilta pitää löytyä rahaa korjauksiin. Lasten oikeuksien viikolla on aiheellista kysyä, onko lasten ja kyläläisten oikeus omaan kouluunsa pienempi kuin kaupungin etu?

Näin siinä kävi. Entiset maalaiskuntalaiset luovuimme itsenäisyydestämme. Nyt kaupunki kerää meiltä verot ja karsii palveluita sivummalta voidakseen rakentaa ja tiivistää uljasta keskikaupunkia. Samalla se kyllä unohtaa, ettei liian tiiviiksi rakennettu, meluinen ja saasteinen keskikaupunki ole hyvä asuinpaikka kenellekään.

Jos keskikaupungin valtuusto vihreän enemmistön kera päättää maanantaina 25.11. Saarenmaan koulun lakkauttamisesta, sitä koulua ei hiljaisuudessa haudata. Huolehdin henkilökohtaisesti siitä, että ahneen Jyväskylän häpeä lasten oikeuksien polkemisesta tulee tiedoksi Helsingissä asti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Yliopistokoulutus on yliarvostettua

Sesonki, jolloin työvoiman saanti alkaa olla entistä vaikeampaa

Euroviisut, tervemenoa

Mielipide: Jouluna siirretään kulttuuriperintöä – "On ihana elämys opettaa niksit jouluruuista seuraavalle polvelle"

Lähetystyö ei saa olla kirkkopolitiikan väline

Järjestöjen työ auttaa erityisesti naisia ja lapsia

Lyhyet

Pohjantikan oma tukki. Kuva: Kari Manne

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.