Koulun voisi innostaa liikkumaan enemmän

Nuoret liikkuvat liian vähän. Koulujen pitäisi kannustaa nuoria liikkumaan enemmän. Miksi kouluissa on niin vähän pakollista liikuntaa? Kaksi tuntia ei mielestäni riitä. Onhan yläasteella mahdollisuus valita kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla valinnaisaineeksi liikunta. Mutta vaihtoehtoja on monia, joten liikunta ei silti ole monien ykkösvalintana.

Pakollista liikuntaa pitäisi lisätä kouluissa, jotta vapaa-ajalla kiireisimmätkin nuoret saisivat vähän enemmän liikuntaa. Koulussa muutenkin istutaan tunnit putkeen eikä välitunneillakaan paljon ehdi touhuta. Monilla ei ole aikaa tai varaa vapaa-ajan liikuntaan läksyjen ja muiden askareiden vuoksi. Lisäksi vapaa-ajan harrastukset ovat monesti kalliita ja koulussa liikunta on ilmaista.

Jos koulussa olisi enemmän liikuntaa, nuoret liikkuisivat enemmän. Se auttaisi pysymään paremmassa kunnossa ja terveenä. Nykyään monet sairastuvat entistä nuorempina moniin tauteihin liikunnan puutteen vuoksi. Koulussa istuminenkin rasittaa selkärankaa ja kumarassa istuminen huonontaa ryhtiä, joten edes lyhyiden liikuntatuntien lisääminen voisi helpottaa oppitunneilla jatkuvaa istumista.

Miksi koulut eivät edes muulla tavalla tee asialle mitään? Jos ei liikuntatunteja halua lisätä, edes välitunneille voisi keksiä jotain liikunnallista, johon kaikki voisivat osallistua. Välituntiaikoja voisi muuttaa niin, että olisi muutama tai edes yksi pidempi välitunti jolloin liikunnalle olisi aikaa. Monia ei kuitenkaan paljon liikunta kiinnosta, mutta uusia lajeja voisi kokeilla ja niistä voisi oppia pitämään.

Lotta Vepsäläinen

Tikkakosken koulu 8C

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Helppo ja hyvä teko

Hallituskolmikon tarjoamat vastaukset eivät vakuuta

Ystävien merkitys

Mikä kuntapäättäjiä oikein vaivaa?

Lyhyet 15.7.

Lyhyet 15.7.

Hyönteiskato voi iskeä ihmiskuntaan todella nopeasti

Rakkaan läheisen lähtö on aina iso muutos

Syrjäytyminen juurihoitoon

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.