Koulutus on perustehtävä

JAMK:n musiikin koulutusohjelman kolmen huippulehtorin irtisanominen tuotannollisin syin kesken lukukauden on käsittämätön. Eiväthän opettajien tälle lukuvuodelle osoitetut työt kesken vuotta mihinkään ole loppuneet eikä kevään opiskelijahaku ole vielä edes alkanut.

Taloudellisesti JAMK:illa menee hyvin. Vuoden 2010 voitto oli lähes 2 miljoonaa euroa. Jääkiekkoa ja lentoliikennettä on varaa sponsoroida kymmenillä tuhansilla euroilla. JAMK:n johto puolustaa liikemaailman toimintatapaa ainoana oikeana myös koulutusorganisaation irtisanomisprosesseissa.

Rehtori Halttusen mukaan irtisanottujen kohdalla ei ollut mahdollisuutta jatkaa työsuhdetta. Yhtiössä ei hänen mukaansa ole käyttöä kapea-alaisille instrumenttiopettajille.

Kaikki tällä kierroksella irtisanotut ovat erittäin monipuolisesti koulutettuja eikä heistä kenenkään tähänastinen toimenkuva koostunut vain yhden instrumentin soittotunneista. Kaikilla on musiikkialan opintojen, tutkintojen ja julkisen taiteellisen toiminnan lisäksi tiedeyliopiston opintoja takanaan (yksi tohtori, yksi väittelee vuoden sisällä, yksi filosofian maisteri). Kaikilla on kansainvälistä kokemusta sekä monipuolinen kansallinen ja kansainvälinen musiikkialan verkosto.

Johtamiskoulutuksen asiantuntija Antti Kivenniemi toi (Ksml 23.2.) esiin, että oikeissa liikelaitoksissa ei ole varaa toimia kuten JAMK:ssa. Kirjoitus valaisi selkeästi, mikä on oikean liikelaitoksen ja ”leikkiliikelaitoksen” toimintatapojen ero.

Oppilaitoksen keskeisin perustehtävä on antaa koulutusta, ei voiton maksimointi. Jokaista opiskelijaa varten saadaan valtion rahoitus ja heillä on oikeus opetuksen pitkäjänteisyyteen ja laatuun.

Viidessä vuodessa JAMK:ssa on tehty parin vuoden välein rakennemuutoksia, joissa musiikin koulutusohjelmaa on heitelty eri koulutusalojen alaisuuteen. Samalla musiikin asiantuntemuksen hyödyntäminen on päätöksenteossa kokonaan jätetty yhden koulutuspäällikön sekä musiikkialan toimintakulttuuria ja sen verkostoja tuntemattoman joukon käsiin.

Rehtori Halttusta ei näytä häiritsevän, että nykyisellä musiikkialan koulutuspäälliköllä on vain klassisen huilunsoiton opettajan pätevyys. Toiminnan jääviyskysymyksiin ja yhden perheen valtakeskittymään ei myöskään kiinnitetä mitään huomiota. JAMK:n musiikkialan koulutuspäällikkö Eva Halme on hallintojohtaja Pekka Jääskön morsian.

Oikeissa liikelaitoksissa tämän kaltaisia valtakeskittymiä pidetään riskeinä, joita vältetään.

Olisiko JAMK:n rahoittajien syytä herätä tutkimaan tarkemmin, mihin koulutukseen tarkoitettuja yhteiskunnan varoja haaskataan?

Jyväskylässä musiikkikampuksen suuri asiantuntemuksen määrä ja alkuperäinen laitosten välinen työjako on jäänyt JAMK:n johtamissooloilun takia toteutumatta. Jyväskylän kokoisessa kaupungissa vain aito sisällöllinen laitosten yhteistyö olisi järkevä alueellinen menestystekijä.

Hannele Valtasaari

pj., Laulupedagogit ry

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Punamultabudjetti kasvattaa ostovoimaa

Vastuu ja politiikka

Todistusvalinta ei vanhoja ylioppilaita muistele

Halpatyö kelpaa – ja silti sitä voi surutta moittia

Muutetaan maailmaa!

Lyhyet

Lyhyet

Uusi sairaala Nova raiteilleen

Ilmastonmuutos saadaan vielä kuriin yhteisvoimin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.