Koulutuslupaukset romukoppaan

Suomen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelijat järjestivät keväällä Koulutuslupaus-vaalikampanjan. Ideana oli kerätä poliitikoilta, kansanedustajaehdokkailta sekä puolueilta lupauksia siitä, että koulutuksesta ei enää leikata. Muut lupaukset liittyivät koulutuksen rahoitukseen, maksuttomuuteen ja opintotuen sekä terveyspalvelujen säilyttämiseen.

EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden maksutonta koulutusta lukuun ottamatta nämä tuntuivat olevan päättäjillemme helppoja lupauksia. Oikealta vasemmalle koulutus nähtiin investointina tulevaisuuteen ja keinona tuottaa talouskasvua. Tärkeänä pidettiin, että taustasta huolimatta kaikilla tulee olla mahdollisuus opiskeluun, sillä Suomella ei ole varaa menettää yhtään tulevaisuuden tekijää.

Nyt vaalit on käyty. Hallitusohjelma tyrmistytti. Koulutukseen kaavaillaan yhteensä yli 600 miljoonan säästöjä – leikkauksia niin korkeakoulutuksen rahoitukseen kuin opintotukeenkin. On selvää, että hallitusohjelman sisältämät säästöt ovat lyhytnäköisiä eivätkä toteuta hallituksen toivomia tavoitteita. Olen tyrmistynyt tapaan, jolla vaaleissa kampanjoitiin. Kaikki annetut lupaukset petettiin vain noin kuukausi vaalien jälkeen.

Moni äänestäjä valitsee ehdokkaansa ja puolueensa niiden teemojen perusteella, jotka ovat merkityksellisiä hänen omassa elämässään. Opiskelijat eivät ole poikkeus. Myös lähipiirissäni äänestyspäätöksiä perusteltiin opiskelijamyönteisillä kannoilla. Niinpä monet hallituspuolueet saivat paljon ääniä myös opiskelijoilta. Lopputulos oli kaikkea muuta kuin mitä opiskelijat lupausten pohjalta tilasivat.

Lupausten rikkomiseen voi nähdäkseni olla kaksi syytä. Joko poliitikoilla ei ollut ennen vaaleja selkeää kuvaa Suomen todellisesta taloustilanteesta tai lupaus oli tehty alunperinkin vain äänten kalastamiseksi. Kumpikaan syistä ei ole johtaville poliitikoillemme mairitteleva.

Itse en usko ensimmäiseen. Moni hallitukseen päätyneistä puolueista kampanjoi leikkausvetoisesti ja tietoisena valtion velkaantumisesta.

Jäljelle jää vaihtoehto kaksi: äänten kalastelu. “Kipeitä päätöksiä” joudutaan joskus tekemään, mutta on turha väittää, että nämä päätökset ovat panostusta koulutukseen.

Hallituksen päätös leikata koulutuksesta ei ollut pakon sanelema vaan valinta, joka perustui päättäjien prioriteetteihin. Koulutus ei ollut sillä listalla kovin korkealla – hymyssä suin annetuista lupauksista huolimatta.

Tässä neuvoni uudelle hallitukselle: Älkää aliarvioiko äänestäjiänne. Opiskelijan muisti on teidän muistianne pidempi.

Selma Vidgren

hallituksen puheenjohtaja

JYY

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Britannian pääministeri kokeilee rajoja

Ihmisen erityislaatu, onko sitä?

Lyhyet

Veikkaus viimein havainnut ongelmat

Outoa touhua Jyväskylän metsissä

Puolimatka petaa poliittista uraansa

Hallitus hakee fokustaan

Pääministeri Rinteen ikiomat kuplat

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.