Kouluviihtyvyyttä pitää parantaa

Anna Salmikankaan ja Sakurako Ishiyamna puheenvuoro kouluviihtyvyydestä (Ksml 1.6.) on tärkeä. Kansainväliset tutkimukset ovat jo pitkään osoittaneet, että suomalaiset oppilaat eivät viihdy koulussa ja kokevat yksinäisyyttä ja turvattomuutta useammin kuin muiden maiden lapset ja nuoret.

Kirjoittajat esittävät, että koulujen päättäjät voisivat keskustella kouluviihtyvyydestä jo ennen ensi lukukautta. Tämä on hyvä aloite, johon on syytä tarttua. Tässä työssä tarvitaan meitä kaikkia. Päähenkilöitä ovat oppilaat, mutta meillä aikuisilla - päättäjillä,opettajilla, vanhemmilla, opettajankouluttajilla ym. - on oma roolimme.

Ilon pedagogiikan kehittäjä Juha Juurikkala kiteyttää oman opetus- ja kasvatustyönsä ytimen seuraavasti: lapsen kunnioittaminen, kuunteleminen, neuvotteleminen ja ongelmien yhdessä ratkominen. Luokkahuonekäytännössä on vain "kaksi lakia": 1. Koulu on työpaikka ja 2. Kiusaaminen on kiellettyä. Hänen koulussaan on toteutettu joitakin kirjoittajien ehdotuksista.

Millainen on koulu, jossa kaikki oppilaat ja opettajat viihtyvät? Tämä on suomalaisen koulun tärkein tutkimuskysymys juuri nyt. Meille on annettu haasteeksi etsiä vastauksia ja samalla osallistua hyvän koulun rakentamiseen.

Aurinkoista kesää ja virkistävää lomaa erityisesti kaikille oppilaille ja opettajille! Lämmin kiitos kirjoittajille, Annalle ja Sakurakolle!

EIRA KORPINEN Kasvatustieteen, erityisesti opettajankoulutuksen, professori Ilon pedagogiikkaa etsimässä - koulu hyvinvointikeskuksena -hankkeen vetäjä Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Tietoisuuden lisääminen kieli­mahdollisuuksista ei tapahdu hetkessä

Edullisempaa parkkitilaa kaasu- ja sähköautoille

Lyhyet

Lyhyet

Ratkaisut ovat jäsenmaiden käsissä

Kehitystyötä ei ole vara hukata

Oppimateriaalien hankintaan yhdenvertaisia ratkaisuja

Kivihiili kiellettiin jo

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.