Kriittinen keskustelu osa islamin perinnettä

Jari

Kuten Martha Nussbaum pamfletissaan Talouskasvua tärkeämpää esittää, humanistinen tutkimus on avoimelle yhteiskunnalle välttämättömän yleissivistyksen perusta. Edustuksellinen demokratia voi toimia vain, jos riittävän suurella osalla kansalaisista on riittävät valmiudet ymmärtää poliittisen päätöksenteon luonnetta, arvioida kriittisesti poliittista keskustelua ja toimintaa, sekä pohtia myös omille mielipiteille vastakkaisten näkemysten oikeutusta yhteisten arvojen näkökulmasta.

Filosofian historia voi antaa oman panoksensa näiden edellytysten luomiseen ja ylläpitämiseen. Esimerkiksi islamilaisen filosofian historia liittyy läheisesti väitteisiin, joiden mukaan islam on poliittinen uhkatekijä – olkoonkin, että ensisijaisesti merkitykselliset kysymykset ovat poliittisia, taloudellisia ja sosiologisia, eikä islamilaisen filosofian harrastus tee kenestäkään näiden alojen asiantuntijaa. Filosofian ja teologian historian tutkimus on kuitenkin omiaan vaikeuttamaan tarkoitushakuista vastakkainasettelua, lisäämään erilaisista taustoista tulevien kansalaisten välistä ymmärrystä sekä helpottamaan yhteisen arvopohjan selventämistä.

Niin fundamentalistit kuin islamofobinen äärioikeisto esittävät islamin monoliittisena oppijärjestelmänä, jonka luonnollista seurausta äärimmäinen väkivalta vääräuskoisia kohtaan tai sukupuolten jyrkkä epätasa-arvo ovat. Vaikka äärikantojen edustajat ovat pieni vähemmistö, heidän kärjistetyt teesinsä uhkaavat vääristää laajempaa keskustelua.

Hyvä esimerkki tästä on muuten korkeatasoisissakin debateissa ajoittain esiintyvä käsitys, jonka mukaan islamilaisen teologian valtavirta kieltää kaiken kriittisen järjenkäytön ja on keskeinen syy islamin piirissä harjoitetun filosofian ja tieteen kuihtumiseen. 1800-luvun orientalistien sitkeän väitteen mukaan jyrkän dogmaattisuuden erityinen henkilöitymä oli Abu Hamid al-Ghazali, jonka vuonna 1095 julkaiseman filosofiakritiikin ajatellaan merkinneen kuoliniskua arabiankieliselle filosofiselle kulttuurille.

Tuorein tutkimus on kuitenkin muuttanut käsitystämme jälkiklassisen islamilaisen teologian suhteesta filosofiaan ja kriittiseen ajatteluun. Systemaattista ja historiallista analyysia yhdistämällä on osoitettu, että sellaiset islamilaisen teologian kulmakivet kuin Ghazali tai satakunta vuotta myöhemmin kirjoittanut Fakhr al-Din al-Razi olivat monessa suhteessa kriittisempiä ajattelijoita kuin Aristoteleen auktoriteettiin sitoutuneet filosofit. Heidän ei voi sanoa alistaneen järjenkäyttöä uskonnolliselle ilmoitukselle, sillä he ajattelivat ilmoituslähteiden esittävän harvoja teoreettisesti merkittäviä väitteitä.

Koraani toki kertoo yksiselitteisesti maailman olevan kaikkivaltiaan Jumalan luomus, mutta aikalaiskontekstissa tämä on käytännössä kaikkien hyväksymiä yleisiä viitekehyksiä koskeva väite, josta ei sellaisenaan voi johtaa vastauksia filosofian ja tieteen kysymyksiin. Uskonnollisen ilmoituksen varmuus kuitenkin antoi teologeille mittapuun aiempien tutkimustulosten kriittiseen arviointiin, ja tarkemmassa analyysissa selvä raja rationalistien ja dogmaatikkojen välillä osoittautuukin mielivaltaiseksi.

Erityisesti Razin tapa kritisoida aristoteelikkojen tietoteoreettista realismia ja olemusajattelua muistuttaa leimallisesti modernina pitämäämme tieteenteoreettista fallibilismia eli ajatusta kaikkien uskomusten mahdollisesta kumoutuvuudesta. Razin mukaan ihmisjärki on erehtyväinen, emmekä voi koskaan olla täydellisen varmoja muusta kuin logiikan yleisistä periaatteista sekä uskonnollisen ilmoituksen harvoista yksiselitteisistä sisällöistä. Hän ei kuitenkaan ajatellut, että meidän tulisi hylätä tiedon tavoittelu – meidän vain täytyy suhtautua tieteen harjoittamiseen suuremmalla nöyryydellä. Inhimillinen tiede ei ole aristotelistien jo loppuun saattama hanke, vaan parhaitakin teorioita on pidettävä pätevinä vain siksi, kunnes toisin todistetaan.

Tällaiset filosofianhistoriallisen perustutkimuksen piiriin kuuluvat kysymykset pakottavat suhtautumaan kriittisesti tarkoitushakuisiin käsityksiin islamista dogmaattisena monoliittina. Keskeisten auktoriteettien lähiluku paljastaa, että islamilainen teologia on kriittisen debatin perinne, jonka historiallinen moninaisuus ei vastaa yksinkertaisia yleistyksiä. Väitteet isoista historiallisista kehityskuluista on perustettava yksityiskohtiin paneutuvaan filosofianhistorialliseen tutkimukseen, eikä tätä työtä voi jättää yksilöiden harrastuneisuuden varaan aikana, jolloin totuus ja tieto ovat poliittisen uudelleenmäärittelyn kohteina.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Keski-Suomi säilyy tulevaisuudessakin

Soteuudistuksen palattava juurilleen

Lyhyet

Kirjakarkki on kiva palkka

Vanhan Kirjan Talvi on nimenä vakiintunut

Jyväskylään mahtuisi uusi kirjallisuustapahtuma

Suomi ei tarvitse mitään hyökkäys- aseita

Lyhyet

Lyhyet

Kiitos Palokan terveyskeskukselle

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.