Kukaan ei välitä

Noin 1,5-vuotias lapsi taapertaa yksin bussipysäkillä Kuokkalassa. Vanhempia ei näy missään. Isot bussit lähestyvät molemmista suunnista. Autoja ajaa ohi. Kukaan ei välitä. Ajan kiireellä läheiselle parkkipaikalle. Juoksen hädissäni lapsen luokse. Äitinä ja hoitajana en voi katsoa tapahtumaa syrjäsilmin. Vedän lapsen sivuun ennen mahdollisesti päälle tulevaa bussin pyörää. En mielestäni ylireagoi.

Huomaan isän kauempana. Hän seuraa tilannetta n. 50 metrin päässä lastenvaunujen kanssa tekemättä elettäkään tulla vastaan/hakea lastaan vaaran tilanteesta. Joudun huutamaan ja kysymään kaksi kertaa tuntemattomalta mieheltä, onko tämä lapsi sinun? Hän nyökkää eikä liiku edelleenkään tullakseen lastaan vastaan.

Päästän lapsen lähtemään kohti nuorta isää. Tuumasin hänelle vain olleeni huolestunut lapsesta. Tulee tunne, että minunko tässä pitäisi olla häpeissään? Ei kuulu kiitosta, joskaan en sitä odottanutkaan.

Turhan usein joudun todistamaan/lukemaan lasten ja nuorten turhia onnettomuuksia ja kuolemia. Nyt ymmärrän miksi. Ehkä niistä jotkut voitaisiin ehkäistä vain ottamalla enemmän vastuuta lähimmäisistä ja toisista ihmisistä, vieraistakin. Kaikkeen emme voi vaikuttaa, mutta moneen asiaan kyllä.

Toivon todella, että meillä kaikilla on aina suojelusenkeli mukana. Turvallista syksyä kaikille.

ANNELI NOJONEN sairaanhoitaja Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.